BabyShowerit

Aikanaan kun odotin esikoistamme, ja sittemmin myös kuopusta - ei ollut tapana järjestää Babyshowereita, ainakaan täällä pienessä kotikaupungissamme. Nyt tämän kolmannen kullanmurun ilmoittaessa tulostaan aloin mielessäni suunnitella vielä vauvakutsuja. Kun jouduin jäämään sairaslomalle raskauteni puolivälin jälkeen, päätin pitää kutsut työkavereilleni, lähellä ystävänpäivää - ajatuksena samalla viettää läksiäiskahvini meillä kotona. 

Ilta onnistui kaikin puolin. Meillä oli hauskaa ja illasta jäi ihania muistoja. Yhteinen aikamme kului lepposissa merkeissä iltaa istuessa, kahvitellen masukakkua maistellen, herkkuja napostellen, vauvakuvista henkilöitä arvaillen, vauvanvaatteita hypistellen ja askarrellen pikkuiselle muistoja vauvahuoneen seinälle. Lahjaksi työkavereiltani sain 6 pakettia erikokoisia vaippoja (oma toiveeni oli vaippapaketti), eräs ystävistäni oli neulonut pikkuiselle villasukat ja toi pienen kristallinallen sekä upean sinisen masukakun oman limenvihreän rinnalle!

Olen iloinen jaksaessani järjestää kutsut, sillä tulee olemaan piiiiiitkä aika, kun taas tällä naisporukalla olemme yhdessä. Tällaisille yhdessäolohetkille pitäisi järjestää useammin aikaa myös työajan ulkopuolella, illan yhteiset hauskat hetket nauraen ja iloiten tuovat kaivattua voimaa arkisiin askareisiimme.

Pian taittuu talvi ja lumet haihtuu, 
vaan rakkaus jää. 
Se säilyy, syksyyn kun kesä vaihtuu, 
taas talveen vierähtää. 
Ei vuodenkiertoa saata estää, 
ei aikaa seisauttaa. 
Tää liitto kyllä kestää. 
Sen tuiskutuulet lujittaa, 
kun valkoisen vaipan saa maa.
 -Pertti ja Hannu Oskala-

2.2.2002 vietimme hääpäiväämme lumisessa maisemassa. Häävieraat vitsailivatkin iloisesti "vanhojen jälkien peittyvän" perusteellisesti - ja edessä vain yhteinen puhdas latu, jota pitkin kävimme eteenpäin yhdessä avioparina. Tuota päivää sisälläni juhlisti myös esikoisemme, vaikka emme sitä vielä hääpäivänämme tienneet. - Niin, aikaa on kulunut ja hiljattain vietimme siis 11-vuotis hääpäiväämme, ja sisälläni matkustaa jälleen pienokainen. Vuosiin on mahtunut paljon vaiheita, jotka mielellään jättää taka-alalle ajatuksistaan, mutta myös paljon ilon ja onnen aiheita. Olen saanut kokea äitiyden ihmeen jo kahdesti, ja jos suojelusenkeli jaksaa matkaani vartoa, saan kokea sen vielä kerran, kolmannen lapsemme kohdalla lähikuukausina. Voisiko ihminen olla kiitollisempi...


Vietän arkeani jo kotona, äitiyslomani on alkamassa varhennettuna muutaman viikon päästä. Olen totutellut "kotoiluun" pienin askelin ja nauttinut sen antamista etuoikeuksista sydämeni kyllyydestä. Mikä onkaan hienompaa kuin herättää lapset ja mies kouluun, laittaa lapsille aamupalat ja saatella heidät koulutielle. Sytyttää takka ja sen luonnollisessä lämmössä syödä aamupala rauhassa päivän sanomalehteä selaillen. Ja entä aamupäivän pienet kävelylenkit ja aamupäiväunet...  - kaikki tämä tuntuu uudelta ja erityisen ainutlaatuiselta. Vuosia on menty arjen työpyörityksessä hurjassa vauhdissa ilman "pysähtymistä". Taaksepäin katsoessani huomaan, että niin monta asiaa on jäänyt "huomaamatta".  Huomaan nyt lastemme kasvaneen ja kehittyneen suuriksi.. huomaan myös sen, ettei minulla ole ollut heille aikaa. Ja se tekee niin kipeää. En ole ollut hetkissä täysin läsnä...   On helpottavaa ajatella, että nyt on minun aikani tehdä siihen korjaus. Nyt Äiti on läsnä. Äiti on tässä. 

Minun tarinani alkaa tästä, blogin muodossa...

Aikanaan aloittelin blogin kirjoittamista saadessamme koiravauvan. Sittemmin elämän kiireet ovat vieneet aikaa ja blogiin kirjoittaminen on jäänyt. Nyt elän uutta elämänvaihetta. Minulla on aikaa olla kotona. Aikaa elää itselleni. Aikaa elää lapsilleni ja perheelleni. Aikaa olla elämän sylissä - pitkästä aikaa. Sen vuoksi on mukava aloittaa kirjoittaminen blogiin jälleen. Tästä alkaa minun tarinani tekstien ja kuvien muodossa.