Oravan elämää :)

Viime päivinä en ole kyennyt ulos kuin käymäntieltä. Onneksi luonto tarjoaa kuvattavaa ja katseltavaa ihan tässä omassa pihassa, vaikka kaupungissa asummekin. Eilen katselin tikan touhuja pihakuusessamme. Tänään olen viettänyt monta hupaisaa hetkeä oravaa seuratessani.

Olen kovasti odottanut joutsenia taas saapuvaksi. Kevät on niin myöhässä, että tänä keväänä taitaa minulta jäädä joiutsenien kuvaaminen väliin pikkuihmisen tulevan syntymän vuoksi. 

Orava kävi täyttämänsä masuaan lintulaudallamme auringonkukan siemenillä, joskin maassa oli todisteita myöskin alkupaloista (käpy). Pihakuusemme notkuvat jo auenneita käpyjä. Välillä orava kävi lepäilemässä kuusen oksalla, ja näytti ihan siltä, kuin se olisi ottanut pienet päiväunet hennosti tuulessa keinahtelevan oksan syleilyssä :) Tovin päästä se palasi lintulaudalle siemenien kimppuun. Otti käsiinsä kourallisen siemeniä ja rouskutteli niitä joutuisasti viikset vipattaen! Hauskaa ajanvietettä seurata sen touhuja.

Pistäytyminen mökillä

Poikkesimme mieheni kanssa "laiturinpelastus"reissulla saaressamme Pihlajavedellä. Mökki uinuu siellä vielä talviuntaan lumikinoksien keskellä. Caino suuntasi jäältä heti oikeaan suuntaan- hyvin on reitti mielessä, vaikka pääsääntöisesti istuukin veneen kyydissä mökille mennessämme. Jännä ajatella, että seuraavan kerran kun mökille veneilemme, meitä onkin Cainon lisäksi kenties 5.. Kyllä sitä tuli visioitua, mihin vauvan matkasänky laitetaan, missä pesen pienen pepun :) Mökkielämä pienen vauvan kanssa on haasteellista - se vaatii kekseliäisyyttä eri tavoin, mutta mahdotonta se ei ole.  Eihän mökillä voi käydä ilman lämmintä mehua ja herkkuja.. Tai no Jouni söi herkut ja mie join lämmintä mehua. Kiitos gestaatiodiabeteksen..

 Pää lumessa Caino nuuskutteli jänisten hajuja ja metsämyyriä hankien alta. Vauhtia riitti. Ilo oli katsoa fieldineitin riemua kirmaillessaan jäällä ja metsässä. Metsässä liikkuminen koiralle vain on tällä hetkellä aika haasteellista, koska lunta on niin paljon. Se ei kuitenkaan tuntunut intoa lannistavan, häntä heiluen se etsi luonnon hajuja. Hassu otus. Kertakaikkiaan.

 Mökissä oli sisällä -7 pakkasastetta, ei laitettu lämpöjä päälle, vaikka suunnitelmissa olisi seuraavana viikonloppuna päivän viettäminen mökillä. Ukkoväki saattaapi jäädä yöksikin, mutta minä en enää rohkene jäädä sinne jäiden taakse tässä vaiheessa raskautta yöksi. Jos näitä upeita aurinkoisia päiviä nyt riittäisi ensi viikollekin niin mukavahan se olisi lasten päästä mäenlaskuun mökkimaisemiin, keskelle hiljaisuutta ja luonnon rauhaa.

Aurinkoa aurinkoa ja aurinkoa! Ihanaa!

Tämä valoisa, entisestään valostuva vuodenaika! Ihanaa!!! Lunta on vielä paljon, oikeastaan yhtään ei ole vielä sulanut talvesta, mutta kesää kohti mennään. Sen näkee auringon määrästä - ja voimasta. Pikkuhiljaa räystäistä alkaa tippua vesi, ja tänään sain siitä ikuistettua todistusaineistoakin. Mielestäni aika kauniita, ja herkkiäkin kuvia..

Tänä keväänä kohdaltani jää välistä moni kevään ihana kameralla luonnossa ikuistettava asia. Olen haaveillut jo vuosia pääseväni teeren soitimelle pusikkoon kuvaamaan, ukkometsojen taistelut olisi myös mukava saada ikuistettua. Vuosi sitten kävin Siikalahdella Parikkalassa kuuntelemassa ja ihastelemassa lintujen aamutoimia varhaisena äitienpäiväaamuna. Tänä vuonna minulla toivottavasti on pikkuihminen hoidettavana tuohon aikaan. Ja kuvaukset näin ollen keskittynee pieniin varpaisiin ja hiussuortuviin ;)  Mutta vielä sitä ennätetään luontoonkin jälleen. - Jospa sitten vaikka vaunulenkeillä.

Tänään kävi harvinainen vieras lintulaudallamme. Punatulkkuja ei ole jostain syystä ollut vakiovieraana lintulaudoillamme, mutta tänään sain tämänkin kaverin linssin taa. Joskin ikkunan läpi otettuna, sen vuoksi kuvan epätarkkuus. Kaunis lintu ja mukavaa vaihtelua talitinttien lomaan. On mukava seurata teekupposen edessä lintujen puuhailuja auringonkukan siementen kanssa. Rauhoittavaa kerta kaikkiaan.

Pikkuihminen taitaa kaivella ns. lähtökuoppiaan. Sen verran tuntemuksia lähestyvästä h-hetkestä on. Tuntemukset lisääntyvät päivittäin ja eilisilta oli jo ihan pelottavakin kipuineen. Mutta vielä ollaan "yhes koos" ja pikkuihminen sisälläni saa valmistua vielä vaan valmiimmaksi tämän maailman kylmyyteen tullakseen. Sen huomaan itsessäni, että nyt ajatukset viipyvät joka päivä kauemmin tulevassa sectiossa, vauva-ajassa sen jälkeen. Pienen ihmisen potkut tuntuvat yhä napakammilta ja alkaa jo toivoa, että pikkuinen olisi helliteltävänämme. Mutta hyvää kannattaa odottaa. Ihania kevätpäiviä kun vaan jatkuu, niin jaksaa sitä aarretta odottaakin- ihan ongelmitta!

Kevään tulon todisteet

Kuvamaistiaisia tästä päivästä :)

Sunnuntaipäivästä iloa

Tämä päivä oli perheemme aktiivipäivä. Aamusta heti lapset reippaili lähikauppaan ostamaan tarvikkeita pulliin, mieheni kävi pitkän hiihtolenkin pakkasen hieman hellitettyä napakkaa otettaan. Tyttäreni kanssa leivoimme pullaa ja otettiin niitä oikein hillolla ja kermavaahdolla täytettynä mukaan myös rinteelle. Porukkaa laskettelemassa oli mukavasti, mutta jonottamaan hississä ei joutunut. Caino oli innoissaan kun ihmisiä vilisi ja meinasi hurjana sännätä käsistäni kissan peräänkin! Onneksi ei vetänyt innostunut fieldi mammaa kumolleen.
Makkarat paisteltiin kodassa ja lämmintä mehua oli termarissa tietenkin mukana. Mukava ulkoilupäivä koko perheen voimin. Kotiin tultua sytyttelin kynttilöitä kotiimme, laitoimme saunan lämpiämään ja syötiin hirven jauhelihapihvejä hyvällä ruokahalulla. Tämä päivä on tuonut paljon iloa, sellaista iloa, jota en ole jaksanut  vastaanottaa aikoihin. Tästä on hyvä alkaa vastaanottaa uutta viikkoa.

ElämänSylissä: Minun tarinani alkaa tästä, blogin muodossa...

ElämänSylissä: Minun tarinani alkaa tästä, blogin muodossa...: Aikanaan aloittelin blogin kirjoittamista saadessamme koiravauvan. Sittemmin elämän kiireet ovat vieneet aikaa ja blogiin kirjoittaminen o...

Löytö kirjakaupasta

Savonlinna on tänään kylpenyt keväisen auringon säteiden syleilyssä ja ulkoilijat ovat saaneet nauttia orastavan kevään läsnäolosta, joskin vielä ihan napakan pakkasen viilentäessä ilmaa. Tyttäreni kanssa vietimme aamupäivän shoppaillen kaupungilla, sillä välin kun miesväki oli Punkaharjulla narraamassa pikkuahvenia pilkkien. Molemmilla oli oikein onnistunut aamupäivä. Saalista tuli :)
Tänään keskityimme kirjakauppojen sekä Tiimarin antiin, ja siellähän löytyy tytöille "kaikkea ihanaa". Omalla kohdallani iloa tuotti kirjakaupasta löytämäni VAUVAKIRJA ensimmäisille vuosille. Anne Geddes on tehnyt ihania vauvakirjoja ja löysin kuin löysinkin tälle kolmannelle rakkaalle myös samaa "sarjaa" olevan kirjan. IHANAA. Siihen mahtuu hyvin kirjoittamaan eri tapahtumista aina ensimmäiset 5-6 vuotta. Esikoisemme vauvakirja on paksuuntunut vuosien aikaan hurjasti, sillä olen lisäillyt sinne lisälehtiä, kirjeitä, viestejä läheisiltä ihmisiltä ja tietysti kaikki ekat leikatut hiuskiehkurat sun muut sinne on taltioitu. Ihana lukea kirjoituksia ja muistoja jälkikäteen- ne vaan niin unohtuu tässä arjen pyörityksessä.

Ensimmäiset vuoteni-kirjat, jotka lapsilleni olen ostanut:  Anne Geddes 

Tyttäreni on kova askartelemaan ja kaikenlaista kimaltavaa, kaunista ja näperreltävää tarttui hänen ostoskoriinsa. Ihana kun hän tykkää askarrella ja tehdä omin käsin. Se on hyvä se.

- Niin, pojat sai pussillisen pikkuahvenia, joten pannukukon tekoon se on ryhdyttävä.

Raskausviikko 33+3

Niin sitä on tämäkin raskaus taittunut jo ns. loppusuoralle. Joka kerta ihmisiä kohdatessani saan kuulla kysymyksen "Milloin sinulla on laskettu aika? Milloin pitäisi syntyä?" Tai: "Miten kauan vielä on aikaa h-hetkeen?" - no, ihmiset kauhistelevat masuni kokoa ja päivittelevät, odotanko kaksosia. En odota. En vieläkään. Odotan yhtä lasta. Yhtä niiiiin rakasta lasta, olipa masun koko miten jättimäinen tahansa.

Kun vertaan tätä odotusta aikaisempiin, olen ollut kivulias aivan odotuksen alkumetreiltä alkaen. Kohdun kiinnikekivut (ilm. aikaisempien sectioiden seurauksena) olivat alkuraskauden "riesa", kun niistä ns. selvittiin- alkoi selkäkivut, jotka on koko odotuksen myötä vain pahentuneet pahenemistaan. Jouduin käymään jopa magneettikuvassa, kun epäiltiin prolapsiakin oirekuvan myötä, mutta raskauden piikkiin kipuilu diagnosoitiin. Huh. Joten on odotettavissa, että riipivä selkäkipuni häviää raskauden loputtua, eli toisin sanoen vauvan synnyttyä. Se ajatus helpottaa kummasti yön pimeinä tunteina kun kivun vuoksi valvoo neljättä tuntia saamatta unta kivun vuoksi. Mutta minä jaksan tämän. Mitäpä ei äiti lapsensa eteen tekisi - ja mitäpä ei jaksaisi...

Katselin aikaisempia odotusajan kuviani, ja voi kuinka olen ollut kaunis ja hehkeä odotusaikanani. :D  Ihan naurattaa. No, esikoisen kohdalla ikävuosiakin oli reilu kymmenen vähemmän. On mukava, että on tullut muutama masukuvakin otettua. Videoita kuvattiin noina aikoina paljonkin. Tästä raskaudesta ei ole videota, muuta kuin pikkuisen 4d ultra, vaan vielähän sitä ennätetään.

Supistuksia on alkanut olemaan aikalailla. Ja kipeitä sellaisia. Nyt olen alkanut päivittäin miettimään tulevaa vauvan syntymää. Syntymäpäivä, sectiopäivä tullaan päättämään seuraavan äitipolikäynnin yhteydessä, joka on maaliskuun lopussa. Kun miettii mennyttä odotusaikaa taaksepäin, edessä aikaa neljän hengen perheenä on itseasiassa enää hyvin vähän. KOHTA MEITÄ ON VIISI!!

Kuiskauksia Olavinlinnan virrasta...

Olavinlinna pakkasaamun syleilyssä

Jääkiteitä virran reunalta

Tänä aamuna tieni vei jälleen mielipaikkaani tässä kauniissa kotikaupungissani. Olavinlinnan ympäristö on upea paikka rauhoittumiseen, etenkin näin turistikauden ulkopuolella. Hiljaisuus, historian huokaukset linnanmuureista ja Olavinlinnan virrasta on aistittavissa, kun hetkeksi malttaa pysähtyä.

Vuosi sitten keväällä vietin lukuisia tunteja Canonin kanssa linnanvirran liepeillä ikuistaen joutsenia. Nyt ei joutsenia vielä näkynyt, sen sijaan kylmässä kyyhöttäviä sorsia rannat mustanaan. Säälitti. Pakkasta oli yön jäljiltä reippaasti -20 astetta. Virta puhalteli hyistä huuruaan ilmoille eivätkä auringonsäteet vielä kyenneet lämmittämään kylliksi kovan pakkasen kiristellessä lukemiaan. Mutta kaunista, niin kaunista. Aurinko. Linna. Luonto sen ympärillä. Kaikki se, mistä olen saanut valtavasti iloa ja voimaa niinäkin aikoina, kun omien ajatusten järjesteleminen oikeisiin lokeroihin on tuntunut työläältä. Nollaus. Siksi sitä kutsuisin. Hetkinen vain itsensä - ja kameran kanssa - näissäkin maisemissa.

Talven kauneutta

Rakastan valokuvaamista tavallisella digikamerallani. Järjestelmäkameraan en ole koskaan kokenut olevani tarpeeksi taitava käyttäjä, niinpä olen tyytynyt digikuvaukseen. Saan valtavasti iloa ja voimaa valokuvauksesta - etenkin luonnossa. Ohessa hieman maistiaisia talvisista kuvistani.

Didilcom´s Hen Dea Icaunis eli "Caino"

Aikaisemmin aloittamani blogi rakkaasta karvakorvastamme "Cainosta" on syytä lopettaa aloitettuani tämän uuden blogin, jossa kirjoitan laajemminkin kuulumisiamme ja omasta arjestani johon kuuluu myös elämä mahtavan fieldityttösen "Cainon" kanssa. Ohessa kuitenkin linkki vielä Cainosta kertovaan blogiin. http://cainokainen.blogspot.fi