Lasten juhla

Sain viettää omat lapsuuden jouluni isossa maatalossa. Alakerrassa asuivat ukki ja mummi. Meillä oli puulämmitteinen talo ja aina aamuisin koti oli viileä ja lämpimästä vuoteesta nouseminen jouluaattoaamuna vaati rohkeutta ja ennakkovalmisteluja. Äiti olikin varannut vaatteet valmiiksi olohuoneen sohvalle, jossa ne nopeasti päälle laitettiin samalla, kun katsottiin tv:stä jouluaaton lastenohjelmia. Aattona perheeni teki joka vuosi reissun haudoille Savonlinnaan ja Kerimäelle ja AINA aattona pääsimme jääteitä pitkin kaupunkiin. Toista se on nyt, kun talvet ovat lämmenneet. Jääteitä saadaan rakennettua hädintuskin helmikuulla. Haudoilla kävimme ja toisen mummini luona syömässä ja sen jälkeen alkoi matkanteko pimeässä kotiin takaisin. Matkalla masun pohjaa kutitteli jännitys joulupukin tulosta. Aika kotipihaan ajaessamme tuvassa näkyi paperitähti, ja keinussa keinumassa ukki. Siinä hän odotteli meitä kotiin joulua viettämään.

Kotiin tullessamme alkoi armoton ruokien roudaaminen kellarista yläkertaan. Äiti ja mummi oli paistanut aina hirmuisen keon vaaleita karjalanpiirakoita. Kotikaljat maitotonkissa, kinkku, laatikot, rosollit. Kaikkea oli. Alakerrassa tuvan kaappikello soitteli aikamerkkejä ja yleensä seitsemän- kahdeksan aikaan illalla alkoi koputtelu alakerrasta ja JOULUPUKKI asteli tupaan.

Ai että miten se oli jännittävä ja onnellinen hetki. Kauniisti koristeltu koti, jouluvaloja, kynttilöitä, joululaulut soi ja kaikilla oli hyvä mieli. Alakertaan kun menimme, siellä oli oma tunnelmansa. Keittiönpöydällä iso hopeinen kynttilänjalka, jossa poltettiin kynttilöitä vain jouluisin. Katosta roikkui paperista tehdyt joululinnut. Joulukuusessa oli aidot kynttilät ja ihania vanhoja koristeita. Vanhan ajan joulun tunnelmaa. Ja se hetki, kun ukki otti viereensä keinuun- lykkäsi jalalla vauhtia ja koitin kestää keinussa olevan istuintyynyn päällä :)  ja laulettiin yhdessä joululauluja. Tai vaan juteltiin. Tai vaan oltiin vierekkäin katsellen kuusta ja aistittiin joulun tunnelmaa. Se tuntui niin hyvälle.

Joulupukki toi aina lähes kaikki ne lahjat, joita olin toivonut. Pakko myöntää, että äitini osti kaikki lelut, joita toivoin. Olin äitin tyttö <3   Ja mikä ihaninta, ne lelut on nyt tyttäreni leikeissä. Kaikki barbiet, kaikki nuket, leikkimökki on kalustettu omilla saamillani leluilla. Jennin huoneen barbieleikeissä on minun barbinhevoset tallitarvikkeineen, ferrarit ja shampanjalasit :)  Huh huh, sanon minä. Mitä kaikkea sitä onkaan saattanut aikanaan toivoa.

Joulu oli juhla, jota varten siivottiin koti lattiasta kattoon. Kaapit ja KAIKKI piti olla siistiä. Yhtään kertaa se ei joulupukki oman huoneemme kaappeja käynyt tarkastamassa, mutta siistit ne aattona piti olla!  :)  Äiti leipoi ja valmisteli joulua yhdessä kanssamme. Muistan sen vaaleanpunaisen ison pasuvadin, johon piparitaikina tehtiin. Sitä äiti säilytti kylmällä verannalla, ja sieltä tuli käytyä napsimassa sitä taivaallisen hyvää piparitaikinaa. Pullataikina tehtiin myös samaiseen pesuvatiin. Ja mummi teki leipätaikinan siihen ihanaan isoon puiseen tynnyriin- jossa taikinajuuri odotti aina seuraavaa leivontapäivää. Ai maailma se leipä oli parasta!

Nyt on joulut erilaisia. Hautareissut tehdään lasten kanssa. En ole mikään master chef, ja ruuat yms. on pitkälti esivalmistettuja (esim. laatikot, piparitaikinat) mutta eilen yllätin itseni ihan oikeasti valmistelemassa joulua! Leivoin lasten kanssa piparkakkutalon ja kuivakakkuja. Mieheni toivoi vielä piimäkakkua, joten sen kimppuun ryhdyn huomenna. Joulukuusi, koristeita, joululauluja. Jokavuotisena traditiona katotaan "sylikkäin" joulutarina ja itketään <3  Joulupukki on käynyt lasten luona, paitsi parina viimevuonna kun OIKEA joulupukki nähtiin "Etelä-Lapissa" vietettynä jouluna- ja "muut pukit on vaan sen apulaisia" . Joulupuuro ja joulusauna toki kuuluvat aattoomme.

Tänä jouluna meitä on yksi lisää. Junnu elää ensimmäistä jouluaan. Pienin kätösin se tänään yritti lattialta kurottaa kuusen alaoksilla roikkuvaan palloon. Hän on oppinut tänään nousemaan makuultaan istumaan. Ihan itse. Hän on tämän joulun pikkutonttu. Pieni sydämeni valo, joka on saanut minut ehyeksi. Minulla on nyt kaikki mitä olen saattanut toivoa. Kolme ihanaa timanttia, jotka tuo minulle ja miehelleni paljon iloa, paljon suruakin ja huolenaihetta, hampaiden kiristelyä ja tuskastuneita hetkiä. Ne kaikki kolme on kaikki mitä elämältä tarvitsen. Levitän kädet, ja kaksi isoa lastani tulevat syliini halaten. Pienimmäinen levittää pyöreät kasvonsa sydämen sykkyrälleen saavaan hymyyn. Siitä ei voi jäädä kylmäksi.

Sytytän kynttilän ja ajatuksissani muistan rakkaita, jotka ovat menneet tähtiverhojen taakse. Loistaa sieltä kirkkaana tähtenä ja asuu muistojen lokerossa sydämessäni. Ukki. Sinua ikävöin <3 valtavasti. Istahdan pianon ääreen ja alan laulaa laulua, jota ukille lauloin alakerrassa jouluna ... " On jouluyö sen hiljaisuutta yksin kuuntelen, ja sanaton on sydämeni kieli. Vain tähdet öistä avaruuttan pukee loistaen, ja Ja ikuisuutta kaipaa avoin mieli. Näin sydämeeni joulun teen............"

Joulun kynnyksellä

On kulunut kauan kun viimeksi kirjoittelin kuulumisiamme. Syksy otti minusta yliotteen. En saanut aikaiseksi muuta kuin välttämättömän. Olin väsynyt ja ehkä alakuloinen on sopiva sana kuvaamaan fiiliksiäni. Syksy saa minut surulliseksi, se on vuodenajoista mielestäni kaikista murheellisin. En voi sille mitään.
Ehkä osa syy väsymykseen oli myös se, että Junnu aloitti puolivuotiaana heräämään TUNNIN välein öisin. Syystä ja toisesta. :)  Se vei äidistä sen viimesimmän terän ja energiaa ei riittänyt kuin välttämättömään.

Nyt Junnu on 5 yötä nukkunut kuin pieni lapsi :D  Hän ei herää kuin kerran rinnalle ja voi mennä muutoinkin 4-5 tuntia kerrallaan yhtäjaksoisia unipätkiä ja se mikä hienointa, hän käy nukkumaan jo klo 20-21 välillä aikaisemman 23-00 sijaan. No se meidän nukkumattomuudesta ja nukkumisista.

Joulu lähestyy ja tänä jouluna en aio ottaa minkäänlaista stressiä sen tulemisesta. Nautin perheestäni, kodistamme ja sen tuomasta hyvästä olosta ja turvasta. Joululahjoja olen ostanut lapsillemme pitkin syksyä alennusmyynnistä/torista/kirppikseltä - kummilapsiani muistin, mutta muutoin en lahjoja ostele. Ihanahan se olisi ystäviä muistaa, mutta rahat on niin rajalliset näin äippälomalaisella että on vain ajateltava ystäviään ja läheisiään lämmöllä. Ja sen teenkin sydämestäni.

Joulusiivous on tehty jo, tänään leivoin (joka ei ole minulle mitenkään jokaviikkoista). Lasten kanssa teimme piparkakkutalon - joka on ensimmäinen omalla aikuisiälläni laatuaan!  Mukavaa yhdessä näpertämistä, ja siihen kaikkeen minulla on tänä syksynä ollut aikaa. Oloon lasteni kanssa. Jaksan olla heille läsnä. Tämä näkynee myös heidän koulumenestyksessään, sillä syksyn aikaan koulu on kummallakin mennyt todella hyvin. Lauantaina nähdään sitten, millaiset todistukset tuleekaan.

Valokuvia olen ottanut pitkin syksyä. Suunnitelmissa on toteuttaa oma valokuvanäyttelykin tulevana talvena. Tästä olen innoissani. Erityisen innoissani. Tähän saan parilta ystävltäni apua ja siitä kovasti iloitsen. Ohessa pari kuvaa syksyltä ja tämän päivän taideteoksesta lasten kanssa. Joulu saa meidän puolesta tulla!

Syksyinen Savonlinna

Muistatko, kesällä päivittelin blogiini aktiivisen kesäisen oopperaSavonlinnan kuvia ja tunnelmia. Viime viikolla kävelin saman reitin läpi uudelleen, vaunutellen vauvani kanssa. Poissa oli linnaan kiiruhtavat oopperaorkesterilaiset viuluineen, ei liehunut kansainväliset liput satamassa eikä Olavinlinnalla. Rantakatu oli aivan tyhjä. Mutta kauneus ei ollut kadonnut. Kaikki me Savonlinnassa asuvat tiedämme, kuinka valtavan kauniissa ympäristössä saamme elää. Kesällä kaupunki kukkii, sykkii iloa ja elämää- näin syksyllä luonnon kauneus korostuu sen värikkyydessä. Talvella kaupunki on kuin kuollut, ihmisiä ei juuri näy- nukutaan talviunta.

Olavinlinnalla pienet koululaiset kiiruhtivat linnan muurien suojaan tutustumaan linnan historiaan. Virran kylmissä kuohuissa uiskenteli edelleen sorsat kaakattaen. Linnan pässi seisoi Tallisaaressa ylväänä - kuin ennenkin.
Mutta: tuuli oli kadonnut. Peilityyni järvi, aamuaurinko, naakat linnan muurin reunalla. Aamu hipoi tunnelmassaan lähes täydellisyyttä.

Lintuaura kiiruhti etelänmaille tulevia lumipyräköitä karkuun. Fiksuja.

Niin pieni ja hento ote..

" Pieni ja hento ote, ihmisestä kiinni
Aivan sama tunne kuin koskettava tuuliPieni ja hento ote - siinä kaikki.."  - Dave Lindholm-
Elän vauva-arkea päivästä toiseen, joka ilta ihmetellen, miten nopeasti päivä on taas illassa. Eilen illalla viimeksi tuskailin vauvaa nukuttaessani, miksi se ei nuku. Miksi pitää kamppailla unta vastaan vaikka silmät ei enää auki väsymyksestä kestä. Miksi ei voi vain rauhassa nukahtaa ja vaipua untenmaille, jotta voi herätä taas pirteänä. 
Samalla sydämessä ailahtaa.. tuo pieni ihmistaimi puristaa kädestäni, önisee unilaulujaan ja välillä aukaisee silmät - tarkistaakseen, että äiti on siinä -ihan lähellä. Hymyilen, ja saan vastaan unenpöpperöisen hymyn. En sano mitään, hymyilen vain. Annan silmieni ja huulieni välittää lauseen: Olet rakas pikkuiseni, nuku vain...   
Pian ote herpaantuu kädestäni hieman. Nousen hiljaa sängyltä ja hiivin huoneesta. Ovenkahvassa roikkuu puutaulu jossa lukee little prince. Minun oma pikkuprinssi, joka matkaa nyt untenmaille pikkutähdellä. Tapaako hän unessaan käärmeen, vai aavikkoketun...  
Olen äärettömän onnekas. Kunpa muistaisin sen joka hetki. Niinäkin hetkinä kun olen väsynyt, vauva huutaa, isommalta lapselta on polvi rikki ja leuka ruvella kaaduttuaan pihassa, niinäkin hetkinä kun mieheni ei jaksa valittamistani ja aurinko ei paista "tähän risukasaan". 
Tuo "pieni ja hento ote" todistaa siitä, että olen tärkeä. Ja tämä aika, jonka vietän lapseni/lapsieni kanssa on tärkeää, he ovat minun elämäni aarteet, heitä varten tässä eletään. Aivan kuten kirjassa Pikku Prinssi sanotaan: "Se on aika, jonka olet ruusuun käyttänyt, joka tekee siitä ruususta niin tärkeän" (antoine saint-exupe´ry). 

Syksyn kuiskaus

.. toissailtana sen aisti luissa ja ytimissä. Pois oli haihtunut kesäisen lempeä lämpimän kesäillan tuntu, ilmassa huokui syksyn kuiskaukset. Koivuista putoaa keltaisia lehtiä, vaahterat ovat punastuneet syksyn liehitellessä jo niidenkin lehtiä. Tämä vuodenaika on kaunista, mutta toisaalta hyvin surullista aikaa. Pihaa pitää alkaa valmistella talven tuloon. Kanervien ja callunoiden istutus on ensimmäinen vaihe omassa syksyssäni. Ne laitoin jo viime viikolla ruukkuihin. Kesäkukat alkaa syksykylmien tullessa ärsyttää ja ne on saatava pian pois. Tilalle tulevat pikkuhiljaa lyhdyt ja vähän myöhemmin havut.

Syksyyn liittyy kohdallani paljon surullisia muistoja. Olen menettänyt syksyllä ihmisiä, jotka ovat olleet minulle rakkaita ja merkityksellisiä. Ehkä nämä muistot luo osaltaan syksyyni haikeutta ja ikävää. Onneksi aurinko paistaa aina välillä ja saa mielen kirkkaammaksi ja se mikä syksyssä on ihaninta on sen värien sinfonia! Luonnosta voi löytää mitä kauniimpia asioita ikuistettavaksi valokuvin kun vain malttaa pysähtyä tiirailemaan asioita kameran linssin läpi.

Tänä syksynä elän vauva-arkea. Vaunulenkillä minulla on mukanani kamera, vaunussa nukkuu "taivaanlahja" <3 ja olo on seesteisen onnellinen tästä elämäntilanteesta. Isommat taivaanlahjat viettävät aamupäivät/päivät koulussa ja minulla on aikaa laittaa kotia, nauttia pienen ihmisen hymyistä ja uusista opituista asioista. En osannut kuvitellakaan miten pienet asiat voivat tuottaa niin hyvän mielen. Eilen ja toissapäivänä olin koululla katsomassa lasten yleisurheilukisoja. Ne iloiset lasten  ilmeet ja riemu onnistumisesta, kaikki nämä oli minulta jäänyt huomaamatta työn tuoksinnassa - mahdollisuus ei toki ole ollutkaan mennä kannustamaan ja iloitsemaan kilpailuihin lasten kanssa. Nyt sekin oli mahdollista!

Viikonloppua odotan innolla. Haaveenani olisi päästä soutelemaan vesille auringonnoustessa, ehkä näkemään norpan lähietäisyydeltä.. tai ikuistaa muutoin jotain kaunista. Marjasankko on saatava puolukoita täyteen ja ihanaa puhdistaa niitä mökin terassilla syysauringon lämmittäessä. Mikä sinulle tuo eniten iloa syksyssä?

Aikainen aamu Savonlinnassa..

Alkuviikosta lähdin varhain aamulla, vielä ennen kuin suuremmat lapseni olivat heränneet, aistimaan Savonlinnan oopperakesän tunnelmaa vaunulenkille. Mukaani toki nappasin myös pienimmäiseni ja kameran :)   Kaunis aamu houkutteli ihmisiä aamulenkille, tori heräsi vasta hiljalleen kauppakuhinaan, ravintoloiden pöytiä pyyhittiin aamukasteen jäljiltä. Jätin autoni tuomiokirkon "juurelle", joka on vakiopaikkani työssä ollessanikin. Siinä ei kiekkoa tarvita ja aina on tilaa minun pikku opeliksilleni. Välihuomautuksena on mainittava että Savonlinnassa on todella sukkelajalkaisia pysäköinninvalvojia ja kotiinviemiseksi saa takuuvarmasti 40€:n pysäköintivirhemaksun, jos kiekkoa on unohtunut pyöräyttää tuulilasissa ;)  Tällä kertaa ei opelia tarvinnut sulloa pieneen parkkiruutuun, vaan koko parkkipaikka oli vielä tyhjä. Harvinainen näky sinällään. Työskentelen talossa, josta saat "kaikki mitä terveyteesi tarvitset" ja torille päin kävellessäni huomasin, että magneettirekka oli parkissa, joten "tytöillä" taas kiire päivä vastaanotossa touhuta. No, meillä ei Junnun kanssa kiire ollut minnekään ja sellaisena päivänähän on hyvä suunnata tiensä torille.

Savonlinnan tori on kesäinen kohtaamispaikka, jossa voit nähdä tv:stä tuttuja kasvoja, poliitikkoja ja maailman tähtiäkin. Ja tietysti omat kaupunkimme "vakiokasvot" kohtaat myös siellä. Torilla tapahtuu, ja myytävänä on tuotteita suomalaisesta käsityöstä aina ulkomaisiin koruihin ja kalastusvälineisiin. Aikanaan torilla kesät tuttavan kojussa viettäneenä sitä kohtaan minulla on aivan erityinen tunneside. Edelleen nyt torilla kävellessäni huomaan tuttuja myyjiä entisine tuotteineen, mutta torin ensimmäiset ruudut on nyt täytetty eri tuotteilla kuin mitä itse aikanaan myin. :) Tuossa kojussa tapasin myös rakkaimpani, nykyisen aviomieheni, 16 vuotta sitten.
Savonlinnassa käydessään on PAKKo pysähtyä torille lörtsyille. Nyt suosittelen myös kalastajan kojun muikkuja, herkullisia olivat - viime viikolla siellä miehen ja Junnun kanssa pyörähdettiin syömässä. Muistoksi torireissusta voi ostaa kauniita norppatyynyliinoja tai pärekorin. Myös monenmoista muuta viehättävää tuotetta mansikoiden, herneiden ja lörtsyjen lisäksi sieltä voit löytää. Ohessa linkki torin sivuille, jotka sattumalta netistä bongasin. :)

http://www.savonlinnantori.fi/

Savonlinna on kaupunkina ainutlaatuinen, vettä on joka puolella. Maisemat hivelevät silmää - katsoi mihin tahansa. Kaupungin puutarhuri on pitänyt huolen, että katukuva myös viehättää kulkijan silmää. Upeat kukkapenkit ja ruukkuistutukset on suunniteltu kauniisti ja kaupungin ahkerat työntekijät pitävät ne upeassa loistossaan hyvällä hoidolla. Kiitos Railille - ja kaikille muille työntekijöille siitä. Kukkien väriloistosta nauttivat varmasti niin turistit kuin me paikallisetkin.

 Torilta matkani jatkui sataman kautta kohti Olavinlinnaa. Matkalla ihastelin paljon kohua ja porua aiheuttanutta ravintolarakennusta Vaahtoa. Oli miten oli, siihenkin rakennukseen silmä meillä varmasti tottuu ja yritys tuo monelle janoiselle ja nälkäiselle helpotusta olemassaolollaan ;)  Jos verrataan tyylikästä rakennusta samalla paikalla aikaisemmin olleeseen "Pölkky-baariin" - niin voisin uskaltaa väittää, että nykyinen rakennus on toimivampi tässä niin vaihtelevassa Suomen kesässä. Mutta mielipiteitä on yhtä monta kuin asian esittäjääkin. Kyseistä ravintolaa ei tullut itse vielä testattua mutta senkin aika lienee joku päivä tänä kesänä.

Satamassa risteilylaivat vielä uinuivat odotellen päivän matkustajiaan. Tämä kesä on auringollaan suosinut laivamatkustajia ja myönteisiä tuulia yrittäjille toivoisikin. Höyrylaivan "törähdys" kuuluu Savonlinnan kesään- vaikka se juuri ohikulkevan ihmisen saattaakin kovalla äänellään säikäyttää. Tuo ääni on "ääni menneiltä ajoilta", historian lehtien siipien havinaa.. sitä jotain, mitä olemme saaneet katsoa suomi-filmeistä. Suosittelen risteilyä Pihlajavedellä, sillä elämyksenä se on ainutlaatuinen. Kauniita lahden poukamia, niemiä ja notkelmia järveltä käsin hyvän jäätelön tai vaikka kylmän olusen siivittämänä ja tuolla reissulla saatat nähdä jopa nappisilmäisen norpan viiksineen nousevan aalloista. Usko pois, se näky on aina yhtä häkellyttävä! Savonlinnasta tehdään risteilyjä upean Heinäveden reitin kautta myös aina Kuopioon saakka, joten jos aikaa on - risteilynä takuula ainutlaatuinen!



 Paikallisille satamassa sijaitseva Lippakioski on kesän merkki. Kun lippa aukeaa, silloin tietää että kesä on -tai ainakin se on lähestymässä. Vapun tienoolla on monesti ne ekat pehmikset käyty syömässä - joskus vielä toppatakit päällä :)  !

Aamukävelymme suuntautui rantaa pitkin Pikku-Kakkosen leikkipuiston kautta Olavinlinnalle. Veneitä oli jo paljon liikkeellä ja jokunen auringonpalvoja levitteli jo pyyhkeitään rantaruohikolle. Talvisin Olavinlinnan virrassa ui satapäin sorsia, nyt sorsia oli vain kaksi. Useana kevättalvena joutsenet ovat viihdyttäneet ohikulkevia kauniilla laulullaan ja siipien levittelyllään auringon kimmeltäessä kevätjäällä. Tuostakin luonnon näytelmästä on siis mahdollista päästä nauttimaan IHAN kaupungin keskustassa.

Pikku-Kakkosen puiston kukkakauneutta, puisto uusittiin täksi kesäksi ja todellakin hienoksi leikkipaikaksi

 

 

Riihisaaressa sijaitsee Savonlinnan maakuntamuseo http://www.savonlinna.fi/museo/ jonka piha-alueella tänä kesänä on mm. kiviveistosnäyttely. Museolaivat tervehtivät laiturissa tulijaa ja Mikko-laivalla on mahdollisuus loppukesästä päästä risteilemäänkin norpparistely Pihlajavedellä jos on nopea ja hankkii liput ajoissa. Satamassa on muutamia idyllisiä ravintoloita virvokkeiden nauttimiseen tai vaikka ennen tai jälkeen oopperan huikopalan puraisemiseksi. Suosittuja näyttävät hyvällä ilmalla olevankin ja vapaata istumapaikkaa saa hakea.

Olavinlinnalla lokkipariskunta seuraili linnaan juoksujalkaa kiirehtiviä orkesterilaisia. Harjoituksiin lie kiire, mutta soitinlaukut selässään sinne viilettivät ponttoonisiltaa pitkin. Ystäväni Laura tarjosi minulle mahdollisuuden muutamana kesänä päästä mukaan seuraamaan oopperaa hänen siellä töissä ollessaan. Näin savonlinnalaisena on häpeä tunnustaa, että yli 30 vuotiaaksi piti elää, ennenkuin ensimmäisen kerran oopperaan menin. Huikea kokemus, ja tänä kesänäkin upea kattaus eri oopperoita ja mitä ainutlaatuisemmassa ympäristössä! http://www.operafestival.fi/fi Eikun vaan vielä lippuja kalastamaan ja aistimaan tuo ainutlaatuinen kulttuurielämys. Suosittelen lämpimästi myös henkilöille, joiden omalla levylautasella ei oopperat pyöri. Musiikin lisäksi linnassa voi nauttia miljöön ainutlaatuisuudesta, pukuloistosta, upeasta oopperakuorosta ja äärimmäisen taitavasta soitannasta oopperan oman orkesterin säestyksellä - ja tottakai upeista laulusuorituksista, joihin pystyvät vain huippuammattilaiset. Silmänruokaa varmasti löytyy monessa mielessä katsojalle kuin katsojalle.

Matkani jatkui takaisin autolle vanhaa Linnankatua pitkin, jonka varrella on lukuisia pieniä ihania käsityö- ja matkamuistokauppoja, kahviloita, ravintoloita ja ennen kaikkea mukulakivikatu, joka henkii mennyttä aikaa. Kahvila Saimassa voi pitää pienemmät juhlatkin tai poiketa kahville tai lounaalle päivän keskellä.

Taivas alkoi pilvistyä ja tiivistin askeleitani sateen pelossa. Satamapuistossa oli alkamassa oopperapäivän avaus ravintola Vaahdossa, johon oli kokoontunut sankka ihmisjoukko aamukahville kuulemaan esityksiä. Hyvä päivä alkamassa kaupungissamme siis, mutta siitä huolimatta perheineni karistimme kaupungin pölyt kannoiltamme ja suuntasimme Pihlajaveden saariston rauhaan mökille.

 

.. kuin lapsena ennen...

Vietimme viikonlopun kotipaikallani Punkaharjulla, tai nyttemmin kuntaliitosten aikaan Savonlinnan Punkaharjulla. Historiaa ovat säämingin ajat, ja historiaa huokuu tuo pihamiljöö ja paikat siellä. Kävelin Junnu rintarepussani kotirantaan ja heti jo liiterin nurkalla minua tervehti tuoksumuisto lapsuudestani. Niitetty pellon reuna,, se niitetyn heinän tuoksu...  tien vierustat kauniina kukkamerenä ja sieltä ne löysin: ne rakkaimmat kukat, joita aina keräsin äidille tai väänsin kukkaseppeleeseen. Ne kukat näytti yhtä kauniilta vielä nytkin. Rantakoivikko oli poissa. Se kaunis koivikko, joka tervehti rantaan tulijaa. Asta-myrsky kaatoi koko koivikon muutama vuosi sitten, sen jälkeen on "yhtiön" miehet käyneet korjaamassa kuidut ja vanerit pois ja tilalla aukko, joka kukkii "rentun ruusua" kauniin kukertavaa maitohorsmaa.

Rannassa tuo järven selkä kimmelsi auringossa kauniisti, vanha laivalaituri, joka oli aikanaan ottanut vastaan suuretkin tervahöyryt, oli alkanut lahoamaan. Edelleen mieleen tulvi lapsuuden kesät ja iloiset vesileikit sisareni kanssa. Hyppiminen laiturilta järveen paarmoja karkuun ja palaten takaisin laiturille aurinkoon lämmittelemään - ne oli niitä kesän hauskoja hetkiä.



Lapseni onkivat laiturilta mato-ongilla. Pientä kisaakin taisi sisaruksilla olla ja ukki viritteli matoja koukkuun tasaiseen tahtiin. Kaloja tulikin mukavasti ja niistä mummo paistoi sunnuntaina mukavan välipalan kaikille meille.

Tuvilla istahdin vanhaan "saliin" ja käsiini hakeutui vanhoja kirjoja ja valokuvia. Ukkini eli reilu 100 vuotiaaksi ja monet yhteiset tarinat tulvivat mieleeni kuvien myötä. Salissa oli hiljaista. Liian hiljaista. Turhaan sain odotella ukin lähestyviä askeleita tohveleissaan keinutuoliin istumaan kertoakseen vanhoja tarinoita. Ne tarinat on kerrottu ja talletettu sydämeen muistojen lokeroon. Niin myös kaikki lämpimät muistot ukista - ja mummistakin.

Käteeni tarttui vanha lääkärikirja, joka yllätyksekseni olikin tasan 100v. vanha. Hauskaa riitti tuota kirjaa katsellessani ja lukiessa. Mielenkiinnon herätti mm. synnytys ja imetys-ohjeet, joita kirjaan oli kirjoitettu. Myöskin synnytyksen jälkeen vatsan ympärille käärittävä liina roikkuvatsan ehkäisemiseksi toi hymyn huulille - olisinpa lukenut kirjaa kolme kuukautta sitten, niin olisin ymmärtänyt sitoa tukevan liinan neljällä hakaneulalla sitoen vatsani ympärille - ja painoja päälle laittaen - niin mahani olisi kenties paaaaljon pienempi. Näin terveydenhoitajana lueskelin myös rokotusasioita, ja joukkorokotukset oli aikanaan viruksen joukkoistutusta!  :D  Toinen vanha kirja oli ruotsin vallan aikaan kirjoitettu lakikirja. Tärkeätä tietoa tuohon aikaan  ja mielenkiintoista lukea pitkälti toista sataa vuotta myöhemmin.

Muistot kantavat kauas silloin kun ne ovat lämpimiä ja niitä on mukava muistella. Aina näin ei toki ole, ja muistot voivat myös ahdistaa. Kunpa jokaisella lapsella olisi mahdollisuus elää elämäänsä isovanhempien kanssa, kuulla heidän elämästään ja tunteistaan aikana, jolloin meitä ei vielä ollut. Olen tavattoman onnellinen siitä, että lapseni saivat tutustua minun ukkiini, heidän isoukkiinsa. Nyt he elävät tiivistä arkeaan ja viikottaista yhteyttä isomummiinsa. He ovat saaneet tutustua myös isoisoenoonsa.

Viikonloppu oli ihana. Mieheni remontoi saunaa, lapset uivat ja onkivat, Junnukin nukkui aitassa tavattoman levollisesti. Lauantai-iltana aitassa siskonpedillä kuuntelimme koko perheellä nyyhkybiisejä you tubesta ja juteltiin elämää suuremmista asioista. Ainutlaatuisia hetkisiä, mutta piirtyivät syvälle sydämeen.

Herätty uuteen auringonpaisteiseen aamuun

Yö menikin poikkeuksellisesti yhden syötön taktiikalla :)  ja siitäkös äippä on iloinen. Aamu on lähtenyt rytinällä ja hyvissävoimin käyntiin: aamupala syöty, aamulehti luettu, pesukone pyörii toista koneellista ja kuivausrumpu hyrryyttää vauvan vaatteita. Kodin ääniä. Lisäksi sängyllä takanani pienimmäinen önähtelee lupaavia heräämisen ääniä, suuremmat sisarukset nukkuvat vielä yläkerrassa. Aurinko paistaa taas ja Caino päivystää ikkunassa töihin lähteneen mieheni (isäntänsä) perään. Eli ihan normiaamu.
Onneksi rintaruokinta on onnistunut minulla kaikissa lapsivuodeajoissa, jopa pitkälle toista vuotta, joten olen toiveikas tämänkin veitikan kohdalla että pulloihin emme tarvitsisi turvautua. Toistaikseksi vielä täysin rintamaitovauva. Uskon vahvasti psyykkeen merkitykseen imetyksen onnistumisessa, kun jaksaa psyykata itseään siihen että maitoa riittää - se riittää. Toinen lukunsa on tietenkin fyysiset ongelmat, jotka saattavat aiheuttaa kipua tai vaikeutta - se on luku erikseen. Nyt helteillä vain juomisen merkitys korostuu, omalla kohdallani olen huomannut että veden juominen riittävässä määrin meinaa väkisinkin unohtua.

Tänään on suunnitellut selättäväni pyykkivuoren pestyjä pyykkejä kodinhoitohuoneesta. Helteiden aikaan en saanut aikaiseksi muuta kuin pestä pyykkiä - jälkihuolto jäi tekemättä ja sehän näkyy 5 henkisen perheen kodinhoitohuoneen pöydällä mukavana kekona. Laiska äiti. Mutta tänään korjaan tilanteen.

Haaveenani on tänä kesänä herätä joku aamu klo 4.00 ja hiipiä hiljaa rantaan. Potkaista punainen inkkarikanootti vesille ja lähteä aistimaan kesäaamun tuoksuja ja kauneutta. Vielä en ole sitä tehnyt, nyt jos pikkuihminen ottaa tavaksi tämän yhden syötön taktiikan, se saattaisi onnistuakin. Nyt olen niin kiinni tässä kotiseinien sisällä melko lyhyen syöttövälin vuoksi. Mutta ei se mitään, aika aikaansa kutakin.

Tänä aamuna lähetän sinulle hyvää mieltä, kaikkea kaunista ja iloa päivääsi. Olemme niin ansainneet hyvän huomenen ja päivästämme voimme pyrkiä tekemään itse mitä parhaimman. Hyvä mieli on siihen oiva keino.

Jään odottelemaan "pientä nokipoikaa", jonka on määrä tulla tänä aamuna. Aika jännä ammatinvalinta sekin. Nostan hattua!

Kuva v. 2012 kesäaamulta omassa rannassamme

Sinisiipi mökkiheinikossa

Kun itku vaihtuu hymyksi

Vauvamme on pian 3kk vanha ja päivä päivältä ymmärrämme toisiamme paremmin. Minun on helppo tulkita vauvani itkua, ääntelyä ja sanatonta viestintää - helpompaa kuin kahden vanhemman lapseni. Muistan, kun esikoisen saatuani vauva-lehdessä luki lapsen itkun tunnistamisesta. Siitä, miten äiti tunnistaa itkuäänestä onko vauvalla nälkä, vaippa märkä, hellyyden kaipuu vai mikä. Itse en tunnistanut. Kun vauva itki, kokeilin kaikki nuo asiat vuorotellen - ja useimmiten vauva jatkoi silti itkuaan. En yhtään osannut tulkita itkusta lapseni tarpeita. Toisen lapseni synnyttyä tilanne tuntui toistuvan. Alkuvaiheen "hankaluuksien" ja useiden kuukausien itkujen jälkeen viestintä helpottui ja elämä alkoi muutoinkin tasaantua.

Nyt koen, että tämän vauvan kohdalla on viestintä ja vuorovaikutus erilaista ja luulen ymmärtäväni pikkuisen tarpeet helpommin. Junnu itkee melko vähän- ja ensimmäinen kolmeviikkoinenhan meni lähestulkoon täysin ilman itkua. Rinnalle halutessaan hän hymisee ja yhisee kiivaasti, "huutoa" kuulemme silloin kun unet on jääneet liian lyhyiksi tai viivästyneet ja pikkuinen on väsynyt. Kipuitku on aivan omanlaistaan, sen kyllä erottaa. Huomiota/syliä/seuraa halutessaan Junnu itkeskelee "älähdellen" kuin hihkuen että "hei, täällä mie oon, mihin menitte" :)  On hauska huomata miten itkun takaa paljastuu valloittava hymy kun äidin kasvot ilmestyy näkyviin. Se on äärimmäisen palkitsevaa.

Edessä on vielä varmasti paljon itkua ja kyyneleitä. Tällä hetkellä pääasiassa omalla kohdallani "onnenkyyneleet" kostuttavat silmäkulmani harvase päivä, kun pysähdyn lapsi sylissäni ajattelemaan - kuinka onnekkaita olemmekaan näiden ihanien lapsien vanhempina. Eräs tuttuni sanoi kerran, että "vauvana lapsi polkee syliä - ja isompana/aikuisena sydäntä" - tätä kun  miettii tarkemmin - se on varmasti ihan totta.

Nyt siirryn pienen tuhisijan viereen jotta voin aamulla herätessäni ensimmäisenä nähdä nuo suloiset silmät, joista paistaa täysin pyyteetön luottamus ja rakkaus.

"Helppo vauva"

Tosiaan, reilu 2 kk on meidän pieni Junnu-poikamme katsellut tätä maailmaa vauvan silmin ja minä olen saanut nauttia pienen ihmistaimen elämänalusta täysin siemauksin. Välillä tuntuu epätodelliselle se, että kerron läheisilleni lapsemme vain hymyilevän illat, hymy suullaan hän nukahtaa ja kun silmät aamulla aukeavat - vieressäni napittaa pienillä silmillään suloinen poikavauvamme ja kasvoilla valloittava, hampaaton hymy. Alussa vauvaa vaivasi ylöspäin pyrkivä mahaneste ja hän nieleskeli jatkuvasti, röyhtäili paljon ja pulautteli kaaressa kuin suihkulähde. Sittemmin mahaportti tutkittiin ja todettiin normaaliksi ja refluksiin aloitettiin lääkitys. Sitä voin käyttää pikkuisella vain parin viikon ajan, koska se aiheutti sivuvaikutuksia. Pulauttelut ovat vähentyneet ja inhimillistyneet ja iltaitkut ovat jääneet taakse. Oikein pelottaa sanoa ääneen, että tällä hetkellä vauvalla ei tunnu olevan vaivaa. - Voinko oikeasti olla näin onnekas äiti, että en tarvitse kuunnella yhtäjaksoista huutoa, katsella lohduttomana itkevää vauvaa- kun mikään ei auta. Mutta tällä hetkellä näin on. Saamme olla tästä hurjan kiitollisia.

Isot sisarukset nauttivat siitä, kun pikkuveli jakaa hurmaavia hymyjään ja kujertaa vastaan hänelle jutellessa. Vastavuoroisuus on löytynyt sisarusten välisessä kanssakäymisessä. Se on hellyttävää seurattavaa. Caino (fieldspanielimme) on hurjan kiinnostunut vauvasta ja on jakamassa poskisuudelmia jatkuvasti pienelle tämän ollessa sitterissään. Silmät rähmivät, liekö Cainon syytä :)

Elämme Juhannuksenaikaa. Viime vuonna tähän aikaan pikkuinen oli kauan odotettu haave, ja en enää osannut edes toivoa saavani vauvaa, mutta nyt kannattelen sylissäni kallista aarretta, katson juhannuskoivujen oksien heiluntaa ja kuuntelen satakielen laulua. Huomen illalla ajelemme veneellä jonnekin kokolle. Katselemme palavaa juhannuskokkoa kokonaisena perheenä, kuuntelemme sen ritinää ja tunnemme sen lämmön poskillamme. Tuossa tilanteessa otan kaikki lapseni syliini ja kuiskaan heille: "Hyvää Juhannusta Rakkaat, te teette minusta kokonaisen <3"

Hyvää Juhannusta kaikille lukijoilleni. Toivon, että saatte viettää onnellisen keskikesän juhlan läheistenne kanssa. Nautitaan kesästä, sillä se on aina niin pian ohi.

Ristiäiset 16.6.2013

Eilen pieni poikamme sai kasteessa nimen Junnu. Päivään liittyi monenlaisia tunteita, erityisesti etukäteisvalmistelujen myötä. Kun on juhlista kyse, sitä haluaa tehdä kodista kauniin, puhtaan ja kutsuvan, jonne vieraiden on hyvä tulla. Siivotaan, puunataan, leivotaan, järjestellään- jo viikkoja etukäteen. Sitten kaksi-kolme tuntia juhlia ja vieraat lähtevät kotiin - talo tyhjenee ja hiljenee ja on "jälkipyykin" aika.

Itsellä ristiäisten suunnittelu alkoi jo odotusaikanani. Mielessäni visioin millaisen kakun haluan, minkä värinen nauha kastemekkoon, mitä vauvalle päälle ristiäismekon alle... mitä tarjotaan, ja miten astiat asetellaan esille. Nämä kaikki asiat ja miljoona muuta vain loksahtivat jälleen taas kohdilleen lukuisten tehtyjen työtuntien myötä. Mieheni ei ymmärrä "mahotonta" juhlien etukäteistouhotusta - mutta joka kerta juhlien jälkeen saan häneltä lämpimän kiitoksen ja hän sanoo sen ääneen " Meijän äiti teki taas niin kauniit juhlat" . <3  Se tuntuu hyvältä kiitokselta se.

Eilen aamulla aurinko siivitti päivän alulle, ja sitä auringonpaistetta kesti aina ihan iltaseen saakka. Kastepappinamme oli Satu, ihana pappi, ihana ystävä <3 ja kastetilaisuudesta tuli todella kaunis ja herkkä puheineen ja kaavoineen. Junnu sai kolme ihanaa kummia ja yhden "kummituksen" ja saamme heistä olla todella onnellisia - olen varma, että yhteys lapseen heillä säilyy ja läheisyys vahvistuu vuosien saatossa. Kastekaava meni perinteisen luterilaisen kastetoimituskaavan mukaisesti ja isi Jouni piti vauvaa sylissään. Junnu valvoi koko toimituksen ajan ja jaksoi koko juhlallisuudet todella hienosti itkemättä. Kastamisen jälkeen lauloin pienelle Annika Eklundin laulun "Niin pieni" ja sain mummot itkemään :)

Juhlapäivän kantava väri oli keväisen vihreä. KAstemekkoon en löytänyt täsmälleen sopivan väristä silkkinauhaa, mutta vihreän kuitenkin. Isille ja Juholle hankin sävyyn sopivat kravatit. Servetit ja koristeet vihreitä ja kukat olivat valkoisia/luonnonvalkoisia ruusuja. Ruusuista tein itse asetelman kastepöydällekin (ystävän rotinoina tuoma kukka-asetelma sai uuden kuosin ja pääsi kastepöytään)

Ruuaksi tarjosimme isäni kasvattamista lohista kalakeiton, jonka mieheni teki erityisen onnistuneesti. Keitto oli todella maukasta. Keiton kaverina perinteisesti karjalanpiirakoita munavoilla, kaverina lisäksi savustettua pihlajaveden muikkua. Kahvin kera tarjottiin mansikkavaahtokarkkeja, keksejä ja suolaisena palana kinkkutäytteisiä tuulihattuja.  Työkaverini teki toiveideni mukaisen unelmakakun josta riitti makeata koko juhlaväelle.

Lahjaksi pieni mies sai vaatteita, tinakehyksen, valokuva-albumin jossa oli kummille lähettämiäni kuvia teetetty valmiiksi, rahalippaan johon kummi lupasi hammasrahaa. Isomummi muisti pikkuista hopeisella pienelle riipuksella, jossa risti. Lapin kummi antoi oman nimellä varustetun kuksan sekä noitarumpu-kaulakorun. Tämän vuoden muumimuki oli myös hauska idea. Isovanhemmat antoivat rahaa, joten se on lähdettävä aukaisemaan vauvalle oma tili pankkiin.

Illalla vieraiden mentyä olo oli väsynyt, mutta tuntui niin onnelliselta. Päivä onnistui, pieni mies sai kauniin nimen ja ihanat kummit. Vielä laina-astioiden pesu, kuivaus ja pakkaus kuljetuslaatikoihin, koti siistiksi ja valmistautumaan yöpuille. Pieni mies nukahti tyytyväisenä viereeni ja hampaaton hymy oli viimeinen asia jonka illasta muistan.

Sydämeni puuttuva palanen...

Pieni ihminen, makaa sängylläni. Hän on kauniimpi kuin saatoin kuvitella. Hänellä on niin avoin katse, mitä valloittavin hymy ja niin täydelliset pienet pulleat posket. - Kaikki äidit näkee oman vauvansa maailman kaikkauden kauneimpina, täydellisimpinä - ja hyvä niin, näin on tarkoituskin olla. Olen siis nyt kolmen lapsen äiti. Raskausaikana mielessä kävi usein ajatus, että kuinka osaan rakastaa kolmatta lasta yhtä ehdoitta ja sydämestäni, koska vanhemmat lapsena ovat asuneet sydämessäni jo reilu 10v. ja 8v. Ei ole ollut epäilystäkään pienen pojan <3 syntymän jälkeen, ettenkö häntä rakastaisi. Vauvat osaavat sen taidoin syntymälahjanaan- ne rakastuttavat itseensä.

Päiväni kuluvat pääsääntöisesti pientä ihmistä ihaillessa. Kun reilu 10v. sitten tulin äidiksi, kasvoin raskauden myötä aikuiseksi ja se "viimeinen napanuoran side" omiin vanhempiin katkesi. Siitä vajaan kolmen vuoden kuluttua perheemme täydentyi mitä suloisimmalla ja temperamenttisimmalla tyttövauvalla "Pikku Myyllä" ja samaan aikaan esikoisemme piti hermoja kireällä kovalla uhmakkuudellaan. KAikki tuo aika itkevien lapsien, sairastelujen yms. keskellä oli rankkaa ja muista usein vain odottaneeni sitä, että "ne kasvaisivat" siitä vaikeasta vauva + lapsuusvaiheesta pois. Niin väsynyt sitä oli. Sittemmin aloitin työn kuntoutuskeskuksen terveydenhoitajana, tyttäremme ollessa vielä hyvin pieni, 1,5v. Nautin työstäni sydämestäni, mutta samalla pyöritin arkea mieheni kanssa lasten sairastellessa, valvottaessa - ja tuolloin vannoin lapsiluvun perheessämme olevan täynnä. - Muistan mieheni sanoneen " kunhan lapset ovat koulussa, niin haaveillaan kolmannesta lapsesta sitten". Ja näin kävi. Kuopuksemme aloittaessa koulutien tein raskaustestin ja olin maailman onnellisin äiti pitkän toivomisen jälkeen.

Nyt tuo aarre " .. best present ever..." on meillä. Hän täyttää sylimme, mielemme, talomme. Hän itkee, hän nauraa, hän "kujertaa" hyvää mieltä ympärilleen. Isot sisarukset ovat ylpeitä ja onnellisia pikkuveikastaan, isi on "onnesta soikeana" ja hoitaa vauvaa yhtä tottuneesti kuin 8v. sitten. Kaikki on alkanut taas "alusta". Yllätän itseni joka päivä huomaamalla nauttivani kaikesta tästä. En ole ahdistunut yöheräilyistä, vauvan itkusta tai siitä, etten saa kerralla siivottua koko kotia. Pysähdyn vauva sylissäni sohvalle, silitän hänen pientä kättään ja suukotan poskelle ajatellen - nyt olen kokonainen, nyt sydämeni puuttuva palanen on sylissäni. Saan olla kiitollinen.

Samalla ylhäältä kuuluu vaativa itku. Nyt kaivataan hellyyttä, läheisyyttä ja äitiä. Ja siihen olen niin valmis. Näin olen onnellinen.......

Kukkia ja kaunista luontoa...

Tämä päivä on tuntunut jälleen valtavan kesäiselle. Olen pessyt muutaman ikkunan, pessyt pyykkiä, ottanut kuvia ja nauttinut ajatuksesta, että olen KOKO kesän kotona pikkuisteni kanssa. Se on ihan mielettömän ihana ajatus, sillä onkin kulunut jo vuosia ilman kunnon kesälomaa. Kuukausi tuntuu niin lyhyeltä ajalta, ja varsinkin kun suomen kesän säät ovat niinn vaihtelevat. Viime kesänähän saimme odotella kesän alkamista - KOKO KESÄN. Tästä kesästä näyttäisi tulevan parempi. Se on ihanaa, sillä ostimme veneen ja mökkimme on saaressa. Hyvät kelit on edellytys sekä veneilylle että mökkeilylle. Tänään myös tajusin että itseasiassa nautin vaatteiden ripustamisesta narulle, pienten potkuhousujen virittelystä kuivamaan kesätuulen kuivatettavaksi. Arjen pienet asiat tuovat enemmän iloa kuin vuosiin. Ehkä ne on ne äitiyshormonit jotka saa aikaan tämän hyvänolon. Oli miten oli, näin on hyvä.

Uusi laumanjäsen

Tullessamme kotiin sairaalasta jännitin vauvan ja fieldineitosemme Cainon ensi kohtaamista. Lähes viikon kotoa poissaoltuani oli koiruus iloinen nähdessäni minut, eikä huomannut uutta perheenjäsentämme lainkaan. Vauva nukkui turvakaukalossa ja vasta sitten, kun kaukalosta alkoi kuulua pientä ääntelyä, Caino kiinnostui. Sitten piti tarkkaan haistella ja ihmetellä pää kallellaan pientä poikavauvaa.

Ensimmäinen kuukausi on mennyt hyvin. Vauva ei juurikaan jaksa Cainoa kiinnostaa muulloin kuin ollessaan mieheni Jounin sylissä. Cainohan leimautui Jouniin meille saavuttuaan täysin. Elämänsä ensi kuukaudet Caino sai olla Jounin mukana päivisin töissä, juosta metsässä ja kulkea isännän jalan juuressa. Nyt koira ei päästä Jounia näköpiiristään, jopa vessaan se tulee perässä!

Jäädessäni sairasloman kautta äitiyslomalle, Caino jäi kanssani kotiin. Tämä taisi olla mieheeni kiintyneelle koiralle "liikaa", ja se sairastui.Caino istui ikkunassa päivän katsellen ja odottaen isäntää töistä kotiin, se alkoi köhiä ja kakoa limaa.  Ensin pidimme köhimistä ja kakomista "kennelyskänä", näytti jo parantuneen yms. kunnes oireet vauvan tultua alkoivat jälleen. Varasimme jo eläinlääkärin, aikeissa kuvata keuhkot, tähystää vatsa yms. nukutuksessa - edeltävänä viikonloppuna Jouni lähti ekaa kertaa talven jäljiltä saareen yöksi Cainon kanssa, ja kaikki oireet hävisivät tuon viikonlopun myötä. Edellisellä viikolla vaihdettiin jälleen kerran myös ruokaa, jota Cainolle syötämme. Kaikki nämä muutokset saivat koiran paranemaan ja se on taas elämänsä kunnossa. Se on myös päässyt töihin mieheni mukaan viime aikoina. On tunnustettava, että vaikka Caino on minun paperilla, hän on sydämessään kuitenkin Jounin koira. Ei kelpaa emännän seura ja vaunulenkit - tai kelpaa - paremman puutteessa. :)

 Tämä on tilanne, johon Cainon on päästävä mukaan. Se pieni, ääntelevä lauman jäsen on JOUNIN sylissä.......  siinä on sulattelemista.

Kun vauva on itsekseen esim. sohvalla sitterissä, silloin Caino saattaa tulla haistelemaan- ja poistuu sen jälkeen välinpitämättömänä.

Nyt, kun vauva on isompi ja enemmän myös valveilla, on Caino alkanut kiinnostua pienestä ihmisestä jälleen.

KAverukset?  - Toivottavasti vielä jossain vaiheessa heistä tulisi erottamaton parivaljakko...

kotiäidin viihdettä..

Pihapiirissämme asustelee oravaperhe. Tai sanotaanko, että ne ovat vallanneet naapurin talon :) ja on kahdesti joutuneet pelastamaan oravavauvan liesituulettimestakin! Joka tapauksessa pihamme jyhkeät kuuset on niiden ruoka-apajia - ja niin myöskin meidän talvelta jäänyt lintulautamme, josta orava temppuilee itselleen vielä viimeisiä auringonkukansiemeniä. Oravat ovat tarjonneet ajanvietettä ja suoranaista viihdettä minulle päivisin! Koiramme Caino ei ole mielissään päivystyspaikallaan ikkunassa, kun ikkunan taakse ilmestyykin yhtäkkiä kaksi tupsukorvaa ja piiiiiiitkä pörröhäntä! Murina ja rähinä on melkoinen, ja tuntuu ettei ikkunalasi pysty pidättelemään tuota fieldineitosta sisätiloissa tuolla hetkellä.. Kaunis eläin, suloinenkin- ja meille toistaiseksi ollut häiriötönkin, lähinnä ilon tuoja.