Kun itku vaihtuu hymyksi

Vauvamme on pian 3kk vanha ja päivä päivältä ymmärrämme toisiamme paremmin. Minun on helppo tulkita vauvani itkua, ääntelyä ja sanatonta viestintää - helpompaa kuin kahden vanhemman lapseni. Muistan, kun esikoisen saatuani vauva-lehdessä luki lapsen itkun tunnistamisesta. Siitä, miten äiti tunnistaa itkuäänestä onko vauvalla nälkä, vaippa märkä, hellyyden kaipuu vai mikä. Itse en tunnistanut. Kun vauva itki, kokeilin kaikki nuo asiat vuorotellen - ja useimmiten vauva jatkoi silti itkuaan. En yhtään osannut tulkita itkusta lapseni tarpeita. Toisen lapseni synnyttyä tilanne tuntui toistuvan. Alkuvaiheen "hankaluuksien" ja useiden kuukausien itkujen jälkeen viestintä helpottui ja elämä alkoi muutoinkin tasaantua.

Nyt koen, että tämän vauvan kohdalla on viestintä ja vuorovaikutus erilaista ja luulen ymmärtäväni pikkuisen tarpeet helpommin. Junnu itkee melko vähän- ja ensimmäinen kolmeviikkoinenhan meni lähestulkoon täysin ilman itkua. Rinnalle halutessaan hän hymisee ja yhisee kiivaasti, "huutoa" kuulemme silloin kun unet on jääneet liian lyhyiksi tai viivästyneet ja pikkuinen on väsynyt. Kipuitku on aivan omanlaistaan, sen kyllä erottaa. Huomiota/syliä/seuraa halutessaan Junnu itkeskelee "älähdellen" kuin hihkuen että "hei, täällä mie oon, mihin menitte" :)  On hauska huomata miten itkun takaa paljastuu valloittava hymy kun äidin kasvot ilmestyy näkyviin. Se on äärimmäisen palkitsevaa.

Edessä on vielä varmasti paljon itkua ja kyyneleitä. Tällä hetkellä pääasiassa omalla kohdallani "onnenkyyneleet" kostuttavat silmäkulmani harvase päivä, kun pysähdyn lapsi sylissäni ajattelemaan - kuinka onnekkaita olemmekaan näiden ihanien lapsien vanhempina. Eräs tuttuni sanoi kerran, että "vauvana lapsi polkee syliä - ja isompana/aikuisena sydäntä" - tätä kun  miettii tarkemmin - se on varmasti ihan totta.

Nyt siirryn pienen tuhisijan viereen jotta voin aamulla herätessäni ensimmäisenä nähdä nuo suloiset silmät, joista paistaa täysin pyyteetön luottamus ja rakkaus.