Miksi niin monet tuttavani harkitsevat alan vaihtoa? Miksi omaan työhön ei olla tyytyväisiä? Miksi arjesta selvityminen on niin haasteellista ja voimia ottavaa? Miksi olen huomannut myös itsessäni samoja ajatuksia ?
Mummillani on usein tapana kertoa oman nuoruuden työmäärästä, siitä kun hän hoiti perheen, työn ja kotityöt ja kuinka paljon leipoi, siivosi, ompeli vaatteita itselle ja lapsilleen ja järjesti pitopalvelutyyppisesti juhliakin ympäri kyliä. Juu-u, niin teki oma äitinikin. Työtä tehtiin aina paljon, mutta silti en muista omasta lapsuudestani että oma äitini olisi koskaan valittanut olevansa väsynyt, tai "ihan poikki". Minä olen sanonut jo nyt lapsilleni niin lukuisia kertoja! :)
Muistan, kuinka minun ja siskoni piti kesälomallakin herätä aikaisin aitasta ylös perunamaata kitkemään ennen kuuminta auringonporotusta. Kasvihuone piti kastella, tomaatit kerätä. 3-4 riviä piti per likka saada perunaa kitkettyä päivässä. Ajoimme nurmikot ja teimme paljon pihatöitä. Tämän lisäksi meillä oli kalanviljelylaitos, jossa mm. piti pestä joka päivä "pentualtaat". Siellä sitä harja kädessä alkoi kestää minullakin jo hyvin pienenä tyttönä. Ja kalansyötöt. Isot rehusäkit/sankot vain maitokärriin ja kärrin kanssa kalauoman laitaa edestakaisin aamuin illoin käveltiin ruokkien kaloja. Entä sitten keväät ja taimen istutukset!! Voi apua. Siitä hommasta en oppinut pitämään koskaan. Kohdalleni sattui aina kivi tai muuten vain paksu tureukko, johon kuokkani iskin. Ei silloin mitään putkia ollut istutuksen apuna.
No joo. Nyt on ajat eri. Omat lapseni eivät "kunnon" töitä ole vielä joutuneet eläessään tekemään. Kotitöistä imurointi ja oman huoneen järjestely ovat hommia, joita he ovat tehneet. Miten tämä ikäluokka jaksaa tehdä töitä eläkeikään, kun tuntuu ettei oman ikäisenikään jaksa. Olen miettinyt omalta kohdaltani paljon sitä, mikä on elämässä tärkeää. Se, että voi hyvin. On terve ja itsellä ja läheisillä ruokaa ja koti. Että voi asua kodissa ja saada ruokaa pöytään, se vaatii rahaa- että saa rahaa, se vaatii työntekoa. Ja että saa töitä pitää olla terve ja jaksaa. Ja että jaksaa tehdä töitä, pitää olla kaikki nuo edellä mainitsemani asiat kunnossa. Aikamoinen oravanpyörä.
Työn pitäisi tuottaa iloa, antaa merkitystä elämälle, työssä pitäisi olla hyvä olla. Olen omassa elämässäni saanut nauttia työstäni. Kuntoutuspuolella onnistumisen kokemuksia tuli tavan takaa. Nautin ryhmien vetämisestä, nautin kanssakäymisestä kuntoutujien kanssa. Työterveyhuollossa tilanteet ovat rankempia. Onneksi onnistumisia tulee, mutta painitaan juuri edellä mainittujen asioiden parissa - ja se on haasteellista ja rankkaa. Nautin siitä, että saan auttaa. Nautin siitä, että voin olla jollain tapaa avuksi.
Huomaan nyt, kun olen jäänyt hoitovapaalle Junnun kanssa, että työstä puhuminen ahdistaa. Se on nyt "niin kaukana" tästä omasta arjesta, että on melkein vierasta puhua siitä. On huojentava tunne miettiä illalla, kun yrittää saada kodin rauhoittumaan viimeistä lasta myöten, että aamulla ei tarvitse lähteä minnekään. On niin ihana herätä aamulla, saada isommat lapset kouluun ja mies töihin - laittaa takka tulille, leikkiä pienen rakkaan kanssa lattialla, kuunnella musiikkia ja ajatella miltä minusta oikeasti tuntuu.
Harvoin sitä muistaa kysyä itseltään, miten voin. Millainen olo minulla on. Nyt kun kysyn sitä itseltäni, on ilo huomata että ensimmäinen ajatus on MINULLA ON HYVÄ OLLA. - siis kokonaisvaltaisen hyvä. On päiviä, että silmät ei meinaa auki pysyä, selkää kolottaa yöllä ja se herättää ja uni ei jatku ilman kipulääkettä. On päiviä, että toisen sanat ovat kuin tikarin iskut sydämeen. Sivaltaa sydäntä riekaleiksi ja tuntuu että tässä ei ole mitään järkeä. Ja sitten on näitä päiviä, kun oman rakkaan lämmittämä glögi aamulenkin jälkeen sulattaa sydämestä jälleen ne pienetkin jääkiteet, jotka sinne edellisen riidan yhteydessä muodostui.
Kuin joutsen, joka kohottelee ja oikoo siipiään. Niin meidän pitää elää. Nousta siiville uuteen päivään, pörhistellä höyhenet ja nostaa pää ylväästi vastaanottamaan kaikki se mitä uusi päivä meille tuo tullessaan. Iloa toivon meidän jokaisen päiviin.
