Niin pieni ja hento ote..

" Pieni ja hento ote, ihmisestä kiinni
Aivan sama tunne kuin koskettava tuuliPieni ja hento ote - siinä kaikki.."  - Dave Lindholm-
Elän vauva-arkea päivästä toiseen, joka ilta ihmetellen, miten nopeasti päivä on taas illassa. Eilen illalla viimeksi tuskailin vauvaa nukuttaessani, miksi se ei nuku. Miksi pitää kamppailla unta vastaan vaikka silmät ei enää auki väsymyksestä kestä. Miksi ei voi vain rauhassa nukahtaa ja vaipua untenmaille, jotta voi herätä taas pirteänä. 
Samalla sydämessä ailahtaa.. tuo pieni ihmistaimi puristaa kädestäni, önisee unilaulujaan ja välillä aukaisee silmät - tarkistaakseen, että äiti on siinä -ihan lähellä. Hymyilen, ja saan vastaan unenpöpperöisen hymyn. En sano mitään, hymyilen vain. Annan silmieni ja huulieni välittää lauseen: Olet rakas pikkuiseni, nuku vain...   
Pian ote herpaantuu kädestäni hieman. Nousen hiljaa sängyltä ja hiivin huoneesta. Ovenkahvassa roikkuu puutaulu jossa lukee little prince. Minun oma pikkuprinssi, joka matkaa nyt untenmaille pikkutähdellä. Tapaako hän unessaan käärmeen, vai aavikkoketun...  
Olen äärettömän onnekas. Kunpa muistaisin sen joka hetki. Niinäkin hetkinä kun olen väsynyt, vauva huutaa, isommalta lapselta on polvi rikki ja leuka ruvella kaaduttuaan pihassa, niinäkin hetkinä kun mieheni ei jaksa valittamistani ja aurinko ei paista "tähän risukasaan". 
Tuo "pieni ja hento ote" todistaa siitä, että olen tärkeä. Ja tämä aika, jonka vietän lapseni/lapsieni kanssa on tärkeää, he ovat minun elämäni aarteet, heitä varten tässä eletään. Aivan kuten kirjassa Pikku Prinssi sanotaan: "Se on aika, jonka olet ruusuun käyttänyt, joka tekee siitä ruususta niin tärkeän" (antoine saint-exupe´ry). 

Syksyn kuiskaus

.. toissailtana sen aisti luissa ja ytimissä. Pois oli haihtunut kesäisen lempeä lämpimän kesäillan tuntu, ilmassa huokui syksyn kuiskaukset. Koivuista putoaa keltaisia lehtiä, vaahterat ovat punastuneet syksyn liehitellessä jo niidenkin lehtiä. Tämä vuodenaika on kaunista, mutta toisaalta hyvin surullista aikaa. Pihaa pitää alkaa valmistella talven tuloon. Kanervien ja callunoiden istutus on ensimmäinen vaihe omassa syksyssäni. Ne laitoin jo viime viikolla ruukkuihin. Kesäkukat alkaa syksykylmien tullessa ärsyttää ja ne on saatava pian pois. Tilalle tulevat pikkuhiljaa lyhdyt ja vähän myöhemmin havut.

Syksyyn liittyy kohdallani paljon surullisia muistoja. Olen menettänyt syksyllä ihmisiä, jotka ovat olleet minulle rakkaita ja merkityksellisiä. Ehkä nämä muistot luo osaltaan syksyyni haikeutta ja ikävää. Onneksi aurinko paistaa aina välillä ja saa mielen kirkkaammaksi ja se mikä syksyssä on ihaninta on sen värien sinfonia! Luonnosta voi löytää mitä kauniimpia asioita ikuistettavaksi valokuvin kun vain malttaa pysähtyä tiirailemaan asioita kameran linssin läpi.

Tänä syksynä elän vauva-arkea. Vaunulenkillä minulla on mukanani kamera, vaunussa nukkuu "taivaanlahja" <3 ja olo on seesteisen onnellinen tästä elämäntilanteesta. Isommat taivaanlahjat viettävät aamupäivät/päivät koulussa ja minulla on aikaa laittaa kotia, nauttia pienen ihmisen hymyistä ja uusista opituista asioista. En osannut kuvitellakaan miten pienet asiat voivat tuottaa niin hyvän mielen. Eilen ja toissapäivänä olin koululla katsomassa lasten yleisurheilukisoja. Ne iloiset lasten  ilmeet ja riemu onnistumisesta, kaikki nämä oli minulta jäänyt huomaamatta työn tuoksinnassa - mahdollisuus ei toki ole ollutkaan mennä kannustamaan ja iloitsemaan kilpailuihin lasten kanssa. Nyt sekin oli mahdollista!

Viikonloppua odotan innolla. Haaveenani olisi päästä soutelemaan vesille auringonnoustessa, ehkä näkemään norpan lähietäisyydeltä.. tai ikuistaa muutoin jotain kaunista. Marjasankko on saatava puolukoita täyteen ja ihanaa puhdistaa niitä mökin terassilla syysauringon lämmittäessä. Mikä sinulle tuo eniten iloa syksyssä?