Aivan sama tunne kuin koskettava tuuliPieni ja hento ote - siinä kaikki.." - Dave Lindholm-
Elän vauva-arkea päivästä toiseen, joka ilta ihmetellen, miten nopeasti päivä on taas illassa. Eilen illalla viimeksi tuskailin vauvaa nukuttaessani, miksi se ei nuku. Miksi pitää kamppailla unta vastaan vaikka silmät ei enää auki väsymyksestä kestä. Miksi ei voi vain rauhassa nukahtaa ja vaipua untenmaille, jotta voi herätä taas pirteänä.
Samalla sydämessä ailahtaa.. tuo pieni ihmistaimi puristaa kädestäni, önisee unilaulujaan ja välillä aukaisee silmät - tarkistaakseen, että äiti on siinä -ihan lähellä. Hymyilen, ja saan vastaan unenpöpperöisen hymyn. En sano mitään, hymyilen vain. Annan silmieni ja huulieni välittää lauseen: Olet rakas pikkuiseni, nuku vain...
Pian ote herpaantuu kädestäni hieman. Nousen hiljaa sängyltä ja hiivin huoneesta. Ovenkahvassa roikkuu puutaulu jossa lukee little prince. Minun oma pikkuprinssi, joka matkaa nyt untenmaille pikkutähdellä. Tapaako hän unessaan käärmeen, vai aavikkoketun...
Olen äärettömän onnekas. Kunpa muistaisin sen joka hetki. Niinäkin hetkinä kun olen väsynyt, vauva huutaa, isommalta lapselta on polvi rikki ja leuka ruvella kaaduttuaan pihassa, niinäkin hetkinä kun mieheni ei jaksa valittamistani ja aurinko ei paista "tähän risukasaan".
Tuo "pieni ja hento ote" todistaa siitä, että olen tärkeä. Ja tämä aika, jonka vietän lapseni/lapsieni kanssa on tärkeää, he ovat minun elämäni aarteet, heitä varten tässä eletään. Aivan kuten kirjassa Pikku Prinssi sanotaan: "Se on aika, jonka olet ruusuun käyttänyt, joka tekee siitä ruususta niin tärkeän" (antoine saint-exupe´ry).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti