Elokuun alku- arki koittaa

Uskomatonta. En ole koko kesänä ehtinyt kirjoittamaan blogiini mitään. No, se kertonee siitä, että kesä on ollut aivan loistava. Kelit ovat hellineet meitä kaikkia ja sisällä koneen äärellä ei ole huvittanut istuksia. Nyt on elokuu ja ulkoa kuuluu sirkkojen iltaöinen siritys.

Tuo siritys tuo minulle muiston lapsuuden kesistä. Kun siskoni kanssa illan viiletessä kipitimme pihan poikki aittaan nukkumaan. Muistan, kuinka juoksin aittaan kovaa. Paiskasin oven perässäni kiinni ja rumpsautin painavan rautaisen lukon kiireellä kiinni. En tiedä mitä tuolloin pelkäsin, mutta tuo rituaali toistui joka ikinen kerta kun aittaan pihanpoikki juoksin.

Ajoimme pienimmäiseni ja mieheni kanssa tänään pitkän pyörälenkin. Junnu istui tyytyväisenä turvaistuimessaan tarakallani ja viimein matkan kesken nukahtikin istualleen. Sää oli kaunis, aurinkoinen ja peilityyni. Savonlinna saa olla ylpeä rinnakkaisväylästään- ja upeista kävely/pyöräilyreiteistä sen rinnalla. Ei voisi kauniimpia maisemia matkalla ollakaan. Tuolla pyöräretkellä aistin lapsuuden ääniä, tuoksuja, tunneaaltoja kuin "silloin ennen".

Pääskyset kuuluvat vahvasti kesään. Jostain syystä niitä ei lentele kotimme ympäristössä lainkaan, mutta tänään pyörälenkillä "maalla" talletin niiden visertelyä pitkäkestoiseen muistiini synkkiä talvi-iltoja varten. Muistan myös sen, miten koulun jo alettua pääskyset alkoivat parveilla kotitaloni päädyn ikkunalaudalle- ja pian niitä ei enää ollut. Ne olivat muuttaneet taas pois.

Vastaleikatun heinän tuoksu kuuluu suosikkeihini. Sitä tuoksua niin harvoin enää saa aistia. Heinätöihinkin tekisi mieli. Täytynee ensi kesänä pyrkiä lähitallin heinätöihin  mukaan :)

Parveilevat sudenkorennot. Siinä on jotain mystistä. Ne leijuvat erikoisesti hetken paikallaan, lennähtelevät sykäyksittäin eteenpäin. Niillä on isot silmät ja mahdottoman kirkkaat ja läpinäkyvät siivet. Kotipaikkani mökillä oli valtavasti sudenkorentoja, kun leikin rantahiekassa. Niitäkin hieman pelkäsin. Muistan aina ihmetelleeni, mistä ne on saaneet nimensä.

Aamuisen kasteen jälkeinen tunne kasvoilla, kun ajoin pyörällä. Se on maailman parasta kasvovettä. Syksyn edetessä kosteuden määrä lisääntyy entisestään ja viileä ilma tuo siihen oman pikantin säväyksensä. Nyt se tuntui leppeältä, mutta kuitenkin raikkaalta. Valtavan hyvä tunne hengittää. Tuntuu että jokaikinen alveoli keuhkoissa saa osansa puhtaasta, kosteasta kesäilmasta.

Tulevalla viikolla alkaa arki. Mieheni lähtee töihin huomenna. Lapseni lähtevät kouluun. Saan jäädä vielä pienimmäiseni kanssa kotiin. <3  Toisaalta on jo ihanakin, että normiarki pyörähtää käyntiin. Huomenna vuorossa pakollinen "ennen koulunalkua"-kaupunkikierros katraani kanssa. Penalit, kynät ja kumit. Jotain uutta ja kivaa. Onhan se koulunalku taas niin iso juttu.