Tänään lapset kouluun saatellessani aamulenkillä tuli mieleeni kotiintullessa kokeilla, kuinka moni vastaantuleva ihminen HYMYILEE minulle. Aika hassua. Suomalaisethan olemme perinteisesti juroa kansaa, ja katsomme mieluummin kulkiessamme varpaisiimme tai kadun toiselle puolelle kohdatessamme vastaantulevan ihmisen. Minä olen erilainen :) Olen ollut aina luonteeltani melko iloinen ja hymyilevä. Monet sitä ovat ääneen ihmetelleetkin, että "miten jaksat aina hymyillä"? MIKÄ KYSYMYS SE ON??? Ei siinä ole mitään jaksamista. Hymy tulee luonnostaan. Minulle se ei teetä työtä, eikä ole minkäänlainen ponnistus tai voimia ottava teko. Yläasteella minut palkittiin jopa "Vuoden aurinko"-tittelillä. Minulla on edelleen se kaunis pieni taulu tallessa, jossa takana on muistona teksti tuosta tittelistä.
No, minua vastaan käveli aamulla tasan 5 henkilöä, joista 3 katsoi tiukasti eteenpäin minut ohittessaan. Yksi mieshenkilö tervehti minua HYMYILEMÄTTÄ ja keski-ikäinen naisihminen hymyili ja kehui vauvaani vaunussa suloiseksi vaunuun kurkistaessaan. :D Sellainen saldo! Mutta se oli mukava se YKSI ainoa hymyilevä ihminen, joka uskaltautui vielä vieraalle ihmiselle juttelemaankin.
Kaupassa käynti on huomattavasti miellyttävämpää, kun kassan takana istuu kauniisti hymyilevä kassatäti. Tai kahvilassa teekupin sinulle ojentaa hymyilevät kasvot kuin toivottaakseen nautinnollista päiväteehetkeä. Tai kirjastossa kysyessäsi varaamaasi kirjaa sinua palvelee hymyilevä virkailija. Entä poliisi joka puhalluttaa sinut autonratissa ja toivottaa "Nollaa näyttää" -kommentin jälkeen sinulle "Hyvää matkaa". Tai hammaslääkäri, joka kutsuu sinut hymyillen huoneeseensa hampaanpaikkaukseen. Ja työterveyshoitaja, joka ottaa sinut vastaan huoneeseensa hymyillen ja voit sen jälkeen vuodattaa huolien arkun tyhjäksi tälle hoitajalle, joka kuuntelee myötätuntoisena huolesi.
Eikö olekin helpompi kohdata kaikki edellä mainitsemani tilanteet hymyilevän ihmisen kanssa?
Hymy voi viestiä toki monia asioita. Muistan hyvin ihmisten hymyt. Muistan monta hauskaa "hymyä" myös lapsuudestani. Vanhan naapurin sedän hampaaton hymy, oman ukkini hymy ja huulien ympärille tulevat hassut rutut, erään öitä kulkevan muusikkotuttavan maailman syvimmät hymykuopat. Muistan myös lasteni ensimmäiset hymyt ..... <3 Hymy vain painuu mieleen.
Kerran opiskeluaikoinani ajelin Savonlinnan Sokoksen kulmalta Jukolansaloon pyörällä, annoin suojatietä lähestyvälle autolle tietä - hymyilin ja osoitin kädellä että auto voi mennä, minä odotan. Jatkoin matkaani pyörällä ajaen ja kohta huomasin takanani ajavan äsken väistämäni auton. Auto pysähtyi luokseni ja siinä istuva mies sanoi minulle, että hänen oli IHAN pakko tulla kiittämään päivän kauneimmasta hymystä. Hän toivotti minulle hyvää päivänjatkoa ja jatkoi omaa matkaansa!! :D
Aikaisemmassa ammatissani työskentelin veteraanien parissa, ja sieltä sain niin usein kuulla miten mukava heistä oli nähdä hymyilevät kasvoni, miten heille tuli hyvä mieli minut nähdessään. Jossain onkin joku viisaan ajatuksen sanonut (jos joku tietää seuraavan tekstin alkuperäisen kirjoittajan, voisiko vinkata - minulla ei kirjoittajan henkilöllisyyttä ole tiedossa):
" Hymy ei maksa mitään,
mutta antaa paljon.
Se rikastuttaa häntä, joka sen saa,
mutta ei tee antajaansakaan köyhemmäksi.
Se kestää vain hetken,
mutta joskus sen muisto kestää ikuisesti.
Kukaan ei ole niin rikas ja vaikutusvaltainen,
että pystyisi tulemaan toimeen ilman sitä,
eikä kukaan niin köyhä,
ettei se voisi rikastuttaa häntä.
Hymy tuo onnea kotiin, hyvää tahtoa elämään, ja se on ystävyyden tunnus.
Se tuo ilon ja auringonpaisteen murheellisille,
se on luonnon paras vastamyrkky kaikkiin huoliin.
Siitä huolimatta sitä ei voi ostaa,
kerjätä, lainata tai varastaa,
sillä ei ole kenellekään mitään arvoa, ellei sitä lahjoita pois.
Jotkut ihmiset ovat liian väsyneitä hymyilläkseen.
HYMYILE sinä heille!
Sillä kukaan ei niin suuresti tarvitse hymyä kuin hän,
joka itse on liian väsynyt hymyilläkseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti