Aamupäiväunet riippukeinussa

Tänä aamuna olen täynnä virtaa. Sain istutettua viimeiset kesäkukat jo ulkona, suihkulähde pulputtaa etupihalla tervehtien tulijaa. Terassit odottavat vielä öljyäjäänsä. Jotenkin kevään tulo sai minut myös "heräämään" eloon. Olen onnellinen siitä, että saimme vauvan kesää kohti- on helpompi valvoa yölläkin imettäen, kun luonto luo valonsa makuuhuoneeseen. Yöllä luonnon kauneus ikkunasta korostuu, ja aamun ensi tunnit - hetki ennen auringon nousua on juuri se paras. Pysähdyttävää. Tuo kauneus jää meiltä monilta näkemättä nukkuessamme. Vain yötyöntekijät ja aamulehden jakajat saavat nauttia päivän ehkä kauneimmasta tunnelmasta luonnossa.

Pieni poika, "Jumpsi", nukkuu aamupäivän ensi uniaan omassa riippukeinussaan. Taustalla pyörii lastenohjelmat, isompien lapsien niitä katsellessaan. Elämän äänet ovat läsnä arjessamme. En ole tämänkään lapsen kohdalla ottanut "hiljaisuus"-linjaa. Melkeinpä mitä enemmän on elämisen ääniä, sen rauhallisemmin pieni ihminen nukkuu. Ja hyvä niin. Nyt olen myöskin alkanut soittaa öisin radiota makuuhuoneessamme hiljaisena taustaäänenä. Vauvalehdestä luin, että on olemassa cd:tä, joissa on nauhoitettu auton ääniä (koska monet lapset rauhoittuvat autossa) sekä äidin sydämen sykettä... Mitenköhän ovat vauvaperheissä toimineet, olisi mielenkiintoista kuulla kokemuksia.

Olen useana päivänä vaunutellut heti aamusta yhtä matkaa lapseni koulutien. On ihana viedä oma pieni koululainen rauhassa koululle, jutella matkalla mukavia, ja viettää täten äidin ja tyttären omaa aikaa, jota ei ole ollut viime vuosina juuri lainkaan. Taas on konkretisoitunut se, että lapset kasvavat "käsistä" niin nopeasti. Jenni täytti 8v. ja tokaluokka odottaa kesän jälkeen. Eilen saimme hakea osuuspankin kuvataidekilpailun kunniamaininnan palkintojenjakotilaisuudessa hänen kanssaan. Suur-Savon osuuspankin alueen 600 työstä, meijän pikkuisen piirustus oli palkitsemisen arvoinen! Voi sitä iloa ja riemua. Ja niin sydäntälämmittävää huomata se hyväolo, joka lapsen sydämestä säteili kasvoille jännityksen punastuttaessa poskia niiatessa palkintoa pankin henkilökunnalta.

Juhon vpk-harrastus on tämän kevään osalta päättymässä. Olen iloinen, että kyseinen harrastus on Juholle löytynyt. Tulevana viikonloppuna Savonlinnan torilla on Arjen turvaa-päivä, johon pieni "palomies" saa osallistua edustamaan pientä vpk:ta ja vpk:laista. Tärkeitä juttuja pienelle pojalle nämäkin. 

On kulunut jo reilusti toista kuukautta siitä kun viimeksi olen blogiin kuulumisiamme päivittänyt. Tällä välin on tullut KESÄ, ja minusta maailman onnellisin äiti. Viimeksi päivitellessäni tuntoni raskausaikana olivat vaihtelevat ja aika negatiivissävytteiset jatkuvan kipuiluni ja valvomisen vuoksi. Huhtikuun puolessa välissä perheemme täydentyi kauniilla aarteella. Suloinen poikavauva saapui perheeseemme. - Hieman avustaen, sektiolla. Ensimmäinen kuukausi on mennyt kaikenkaikkiaan loistavasti. Pieni mies on tyytyväinen, nukkuu hyvin yöt. Olen saanut kerätä raskausaikana huventuneita voimiani takaisin, selkäkipu jäi sektion myötä leikkauspöydälle ja nyt vaunutellaan pitkiäkin lenkkejä pikkuisen kanssa ilman viiltävää kipua. Ihanaa.

Syntymän lähestyessä...

Elämme perheinemme jänniä aikoja. Pikkuisemme on määrä syntyä 12.4. suunnitellusti sektiolla. On erikoista tietää pienen ihmisen syntymäpäivä etukäteen, ja suunnitella tekemisiään sen mukaan. Tekemättömien töiden listalla on vielä paljon asioita, mitkä olin suunnitellut saavani toteutettua ennen vauvan tuloa. Mutta niin kai se on aina että se "viime hetken paniikki" pitää asioiden suhteen tulla aina ennen, ennenkuin kokee kaiken olevan "valmista". Vähän niinkuin juhlien järjestelyt, valmistelut alkavat hyvissä ajoin, mutta suurin rutistus jää aina viimeiseen viikkoon ennen juhlia - jo käytännön syistäkin.

Meille on oletettavissa sellainen 3,5 kg- 4kg vauva. Eli ihan hyvän kokoinen kaveri. Yhä enemmän sisarukset ovat alkaneet kysellä kysymyksiä: " Äiti, sittenkun meillä on vauva ....  ?"   asia siis kiinnostaa ja mietityttää. Lasten lisäksi perheemme fieldspanielin pitää tottua uuteen lauman jäseneen. Tätä ehkä itse jännitän eniten. Miten Caino sopeutuu pieneen ihmiseen. Kunpa siitä ei tulisi mustasukkaista ja vihaista uutta tulokasta kohtaan. Uskon, että paljon voimme omalla myönteisellä asennoitumisella myös ennaltaehkäistä tämän suuntaista käytöstä. Toivon ainakin niin.

Viikot lähestyvät 38:aa ja olo on sen mukainen. Kipuja on ympäri kehoa ja yöt ovat niiden vuoksi unettomia. Luonto tosiaan valmistaa minua vastaanottamaan uuden ihmisen, ja sen mukana tulevat yövalvomiset. Olen kuitenkin sanonut, että olen valmis kipuun ja valvomisiin tämän pienen arvokkaan ihmisen vuoksi- kakikki on sen arvoista. Tiedän vauva-ajan olevan rankka vaihe, mutta elämä on. Tiedän myös sen, että lapset ovat elämäni tarkoitus ja heitä varten elämäämme rakennan, pala palalta.

Minulla on 5 päivää vielä aikaa kahdelle lapselleni sekä aviomiehelleni. Tämän jälkeen minun täytyy omistautua kolmannelle lapsellemme täysin toviksi. Hän tarvitsee minulta kaiken huomion, rakkauden, ravinnon, hellyyden ja turvan - ja kaiken sen olen hänelle valmis antamaan. En malta odottaa........

Oravan elämää :)

Viime päivinä en ole kyennyt ulos kuin käymäntieltä. Onneksi luonto tarjoaa kuvattavaa ja katseltavaa ihan tässä omassa pihassa, vaikka kaupungissa asummekin. Eilen katselin tikan touhuja pihakuusessamme. Tänään olen viettänyt monta hupaisaa hetkeä oravaa seuratessani.

Olen kovasti odottanut joutsenia taas saapuvaksi. Kevät on niin myöhässä, että tänä keväänä taitaa minulta jäädä joiutsenien kuvaaminen väliin pikkuihmisen tulevan syntymän vuoksi. 

Orava kävi täyttämänsä masuaan lintulaudallamme auringonkukan siemenillä, joskin maassa oli todisteita myöskin alkupaloista (käpy). Pihakuusemme notkuvat jo auenneita käpyjä. Välillä orava kävi lepäilemässä kuusen oksalla, ja näytti ihan siltä, kuin se olisi ottanut pienet päiväunet hennosti tuulessa keinahtelevan oksan syleilyssä :) Tovin päästä se palasi lintulaudalle siemenien kimppuun. Otti käsiinsä kourallisen siemeniä ja rouskutteli niitä joutuisasti viikset vipattaen! Hauskaa ajanvietettä seurata sen touhuja.

Pistäytyminen mökillä

Poikkesimme mieheni kanssa "laiturinpelastus"reissulla saaressamme Pihlajavedellä. Mökki uinuu siellä vielä talviuntaan lumikinoksien keskellä. Caino suuntasi jäältä heti oikeaan suuntaan- hyvin on reitti mielessä, vaikka pääsääntöisesti istuukin veneen kyydissä mökille mennessämme. Jännä ajatella, että seuraavan kerran kun mökille veneilemme, meitä onkin Cainon lisäksi kenties 5.. Kyllä sitä tuli visioitua, mihin vauvan matkasänky laitetaan, missä pesen pienen pepun :) Mökkielämä pienen vauvan kanssa on haasteellista - se vaatii kekseliäisyyttä eri tavoin, mutta mahdotonta se ei ole.  Eihän mökillä voi käydä ilman lämmintä mehua ja herkkuja.. Tai no Jouni söi herkut ja mie join lämmintä mehua. Kiitos gestaatiodiabeteksen..

 Pää lumessa Caino nuuskutteli jänisten hajuja ja metsämyyriä hankien alta. Vauhtia riitti. Ilo oli katsoa fieldineitin riemua kirmaillessaan jäällä ja metsässä. Metsässä liikkuminen koiralle vain on tällä hetkellä aika haasteellista, koska lunta on niin paljon. Se ei kuitenkaan tuntunut intoa lannistavan, häntä heiluen se etsi luonnon hajuja. Hassu otus. Kertakaikkiaan.

 Mökissä oli sisällä -7 pakkasastetta, ei laitettu lämpöjä päälle, vaikka suunnitelmissa olisi seuraavana viikonloppuna päivän viettäminen mökillä. Ukkoväki saattaapi jäädä yöksikin, mutta minä en enää rohkene jäädä sinne jäiden taakse tässä vaiheessa raskautta yöksi. Jos näitä upeita aurinkoisia päiviä nyt riittäisi ensi viikollekin niin mukavahan se olisi lasten päästä mäenlaskuun mökkimaisemiin, keskelle hiljaisuutta ja luonnon rauhaa.

Aurinkoa aurinkoa ja aurinkoa! Ihanaa!

Tämä valoisa, entisestään valostuva vuodenaika! Ihanaa!!! Lunta on vielä paljon, oikeastaan yhtään ei ole vielä sulanut talvesta, mutta kesää kohti mennään. Sen näkee auringon määrästä - ja voimasta. Pikkuhiljaa räystäistä alkaa tippua vesi, ja tänään sain siitä ikuistettua todistusaineistoakin. Mielestäni aika kauniita, ja herkkiäkin kuvia..

Tänä keväänä kohdaltani jää välistä moni kevään ihana kameralla luonnossa ikuistettava asia. Olen haaveillut jo vuosia pääseväni teeren soitimelle pusikkoon kuvaamaan, ukkometsojen taistelut olisi myös mukava saada ikuistettua. Vuosi sitten kävin Siikalahdella Parikkalassa kuuntelemassa ja ihastelemassa lintujen aamutoimia varhaisena äitienpäiväaamuna. Tänä vuonna minulla toivottavasti on pikkuihminen hoidettavana tuohon aikaan. Ja kuvaukset näin ollen keskittynee pieniin varpaisiin ja hiussuortuviin ;)  Mutta vielä sitä ennätetään luontoonkin jälleen. - Jospa sitten vaikka vaunulenkeillä.

Tänään kävi harvinainen vieras lintulaudallamme. Punatulkkuja ei ole jostain syystä ollut vakiovieraana lintulaudoillamme, mutta tänään sain tämänkin kaverin linssin taa. Joskin ikkunan läpi otettuna, sen vuoksi kuvan epätarkkuus. Kaunis lintu ja mukavaa vaihtelua talitinttien lomaan. On mukava seurata teekupposen edessä lintujen puuhailuja auringonkukan siementen kanssa. Rauhoittavaa kerta kaikkiaan.

Pikkuihminen taitaa kaivella ns. lähtökuoppiaan. Sen verran tuntemuksia lähestyvästä h-hetkestä on. Tuntemukset lisääntyvät päivittäin ja eilisilta oli jo ihan pelottavakin kipuineen. Mutta vielä ollaan "yhes koos" ja pikkuihminen sisälläni saa valmistua vielä vaan valmiimmaksi tämän maailman kylmyyteen tullakseen. Sen huomaan itsessäni, että nyt ajatukset viipyvät joka päivä kauemmin tulevassa sectiossa, vauva-ajassa sen jälkeen. Pienen ihmisen potkut tuntuvat yhä napakammilta ja alkaa jo toivoa, että pikkuinen olisi helliteltävänämme. Mutta hyvää kannattaa odottaa. Ihania kevätpäiviä kun vaan jatkuu, niin jaksaa sitä aarretta odottaakin- ihan ongelmitta!

Kevään tulon todisteet

Kuvamaistiaisia tästä päivästä :)

Sunnuntaipäivästä iloa

Tämä päivä oli perheemme aktiivipäivä. Aamusta heti lapset reippaili lähikauppaan ostamaan tarvikkeita pulliin, mieheni kävi pitkän hiihtolenkin pakkasen hieman hellitettyä napakkaa otettaan. Tyttäreni kanssa leivoimme pullaa ja otettiin niitä oikein hillolla ja kermavaahdolla täytettynä mukaan myös rinteelle. Porukkaa laskettelemassa oli mukavasti, mutta jonottamaan hississä ei joutunut. Caino oli innoissaan kun ihmisiä vilisi ja meinasi hurjana sännätä käsistäni kissan peräänkin! Onneksi ei vetänyt innostunut fieldi mammaa kumolleen.
Makkarat paisteltiin kodassa ja lämmintä mehua oli termarissa tietenkin mukana. Mukava ulkoilupäivä koko perheen voimin. Kotiin tultua sytyttelin kynttilöitä kotiimme, laitoimme saunan lämpiämään ja syötiin hirven jauhelihapihvejä hyvällä ruokahalulla. Tämä päivä on tuonut paljon iloa, sellaista iloa, jota en ole jaksanut  vastaanottaa aikoihin. Tästä on hyvä alkaa vastaanottaa uutta viikkoa.

ElämänSylissä: Minun tarinani alkaa tästä, blogin muodossa...

ElämänSylissä: Minun tarinani alkaa tästä, blogin muodossa...: Aikanaan aloittelin blogin kirjoittamista saadessamme koiravauvan. Sittemmin elämän kiireet ovat vieneet aikaa ja blogiin kirjoittaminen o...

Löytö kirjakaupasta

Savonlinna on tänään kylpenyt keväisen auringon säteiden syleilyssä ja ulkoilijat ovat saaneet nauttia orastavan kevään läsnäolosta, joskin vielä ihan napakan pakkasen viilentäessä ilmaa. Tyttäreni kanssa vietimme aamupäivän shoppaillen kaupungilla, sillä välin kun miesväki oli Punkaharjulla narraamassa pikkuahvenia pilkkien. Molemmilla oli oikein onnistunut aamupäivä. Saalista tuli :)
Tänään keskityimme kirjakauppojen sekä Tiimarin antiin, ja siellähän löytyy tytöille "kaikkea ihanaa". Omalla kohdallani iloa tuotti kirjakaupasta löytämäni VAUVAKIRJA ensimmäisille vuosille. Anne Geddes on tehnyt ihania vauvakirjoja ja löysin kuin löysinkin tälle kolmannelle rakkaalle myös samaa "sarjaa" olevan kirjan. IHANAA. Siihen mahtuu hyvin kirjoittamaan eri tapahtumista aina ensimmäiset 5-6 vuotta. Esikoisemme vauvakirja on paksuuntunut vuosien aikaan hurjasti, sillä olen lisäillyt sinne lisälehtiä, kirjeitä, viestejä läheisiltä ihmisiltä ja tietysti kaikki ekat leikatut hiuskiehkurat sun muut sinne on taltioitu. Ihana lukea kirjoituksia ja muistoja jälkikäteen- ne vaan niin unohtuu tässä arjen pyörityksessä.

Ensimmäiset vuoteni-kirjat, jotka lapsilleni olen ostanut:  Anne Geddes 

Tyttäreni on kova askartelemaan ja kaikenlaista kimaltavaa, kaunista ja näperreltävää tarttui hänen ostoskoriinsa. Ihana kun hän tykkää askarrella ja tehdä omin käsin. Se on hyvä se.

- Niin, pojat sai pussillisen pikkuahvenia, joten pannukukon tekoon se on ryhdyttävä.

Raskausviikko 33+3

Niin sitä on tämäkin raskaus taittunut jo ns. loppusuoralle. Joka kerta ihmisiä kohdatessani saan kuulla kysymyksen "Milloin sinulla on laskettu aika? Milloin pitäisi syntyä?" Tai: "Miten kauan vielä on aikaa h-hetkeen?" - no, ihmiset kauhistelevat masuni kokoa ja päivittelevät, odotanko kaksosia. En odota. En vieläkään. Odotan yhtä lasta. Yhtä niiiiin rakasta lasta, olipa masun koko miten jättimäinen tahansa.

Kun vertaan tätä odotusta aikaisempiin, olen ollut kivulias aivan odotuksen alkumetreiltä alkaen. Kohdun kiinnikekivut (ilm. aikaisempien sectioiden seurauksena) olivat alkuraskauden "riesa", kun niistä ns. selvittiin- alkoi selkäkivut, jotka on koko odotuksen myötä vain pahentuneet pahenemistaan. Jouduin käymään jopa magneettikuvassa, kun epäiltiin prolapsiakin oirekuvan myötä, mutta raskauden piikkiin kipuilu diagnosoitiin. Huh. Joten on odotettavissa, että riipivä selkäkipuni häviää raskauden loputtua, eli toisin sanoen vauvan synnyttyä. Se ajatus helpottaa kummasti yön pimeinä tunteina kun kivun vuoksi valvoo neljättä tuntia saamatta unta kivun vuoksi. Mutta minä jaksan tämän. Mitäpä ei äiti lapsensa eteen tekisi - ja mitäpä ei jaksaisi...

Katselin aikaisempia odotusajan kuviani, ja voi kuinka olen ollut kaunis ja hehkeä odotusaikanani. :D  Ihan naurattaa. No, esikoisen kohdalla ikävuosiakin oli reilu kymmenen vähemmän. On mukava, että on tullut muutama masukuvakin otettua. Videoita kuvattiin noina aikoina paljonkin. Tästä raskaudesta ei ole videota, muuta kuin pikkuisen 4d ultra, vaan vielähän sitä ennätetään.

Supistuksia on alkanut olemaan aikalailla. Ja kipeitä sellaisia. Nyt olen alkanut päivittäin miettimään tulevaa vauvan syntymää. Syntymäpäivä, sectiopäivä tullaan päättämään seuraavan äitipolikäynnin yhteydessä, joka on maaliskuun lopussa. Kun miettii mennyttä odotusaikaa taaksepäin, edessä aikaa neljän hengen perheenä on itseasiassa enää hyvin vähän. KOHTA MEITÄ ON VIISI!!

Kuiskauksia Olavinlinnan virrasta...

Olavinlinna pakkasaamun syleilyssä

Jääkiteitä virran reunalta

Tänä aamuna tieni vei jälleen mielipaikkaani tässä kauniissa kotikaupungissani. Olavinlinnan ympäristö on upea paikka rauhoittumiseen, etenkin näin turistikauden ulkopuolella. Hiljaisuus, historian huokaukset linnanmuureista ja Olavinlinnan virrasta on aistittavissa, kun hetkeksi malttaa pysähtyä.

Vuosi sitten keväällä vietin lukuisia tunteja Canonin kanssa linnanvirran liepeillä ikuistaen joutsenia. Nyt ei joutsenia vielä näkynyt, sen sijaan kylmässä kyyhöttäviä sorsia rannat mustanaan. Säälitti. Pakkasta oli yön jäljiltä reippaasti -20 astetta. Virta puhalteli hyistä huuruaan ilmoille eivätkä auringonsäteet vielä kyenneet lämmittämään kylliksi kovan pakkasen kiristellessä lukemiaan. Mutta kaunista, niin kaunista. Aurinko. Linna. Luonto sen ympärillä. Kaikki se, mistä olen saanut valtavasti iloa ja voimaa niinäkin aikoina, kun omien ajatusten järjesteleminen oikeisiin lokeroihin on tuntunut työläältä. Nollaus. Siksi sitä kutsuisin. Hetkinen vain itsensä - ja kameran kanssa - näissäkin maisemissa.

Talven kauneutta

Rakastan valokuvaamista tavallisella digikamerallani. Järjestelmäkameraan en ole koskaan kokenut olevani tarpeeksi taitava käyttäjä, niinpä olen tyytynyt digikuvaukseen. Saan valtavasti iloa ja voimaa valokuvauksesta - etenkin luonnossa. Ohessa hieman maistiaisia talvisista kuvistani.

Didilcom´s Hen Dea Icaunis eli "Caino"

Aikaisemmin aloittamani blogi rakkaasta karvakorvastamme "Cainosta" on syytä lopettaa aloitettuani tämän uuden blogin, jossa kirjoitan laajemminkin kuulumisiamme ja omasta arjestani johon kuuluu myös elämä mahtavan fieldityttösen "Cainon" kanssa. Ohessa kuitenkin linkki vielä Cainosta kertovaan blogiin. http://cainokainen.blogspot.fi

BabyShowerit

Aikanaan kun odotin esikoistamme, ja sittemmin myös kuopusta - ei ollut tapana järjestää Babyshowereita, ainakaan täällä pienessä kotikaupungissamme. Nyt tämän kolmannen kullanmurun ilmoittaessa tulostaan aloin mielessäni suunnitella vielä vauvakutsuja. Kun jouduin jäämään sairaslomalle raskauteni puolivälin jälkeen, päätin pitää kutsut työkavereilleni, lähellä ystävänpäivää - ajatuksena samalla viettää läksiäiskahvini meillä kotona. 

Ilta onnistui kaikin puolin. Meillä oli hauskaa ja illasta jäi ihania muistoja. Yhteinen aikamme kului lepposissa merkeissä iltaa istuessa, kahvitellen masukakkua maistellen, herkkuja napostellen, vauvakuvista henkilöitä arvaillen, vauvanvaatteita hypistellen ja askarrellen pikkuiselle muistoja vauvahuoneen seinälle. Lahjaksi työkavereiltani sain 6 pakettia erikokoisia vaippoja (oma toiveeni oli vaippapaketti), eräs ystävistäni oli neulonut pikkuiselle villasukat ja toi pienen kristallinallen sekä upean sinisen masukakun oman limenvihreän rinnalle!

Olen iloinen jaksaessani järjestää kutsut, sillä tulee olemaan piiiiiitkä aika, kun taas tällä naisporukalla olemme yhdessä. Tällaisille yhdessäolohetkille pitäisi järjestää useammin aikaa myös työajan ulkopuolella, illan yhteiset hauskat hetket nauraen ja iloiten tuovat kaivattua voimaa arkisiin askareisiimme.

Pian taittuu talvi ja lumet haihtuu, 
vaan rakkaus jää. 
Se säilyy, syksyyn kun kesä vaihtuu, 
taas talveen vierähtää. 
Ei vuodenkiertoa saata estää, 
ei aikaa seisauttaa. 
Tää liitto kyllä kestää. 
Sen tuiskutuulet lujittaa, 
kun valkoisen vaipan saa maa.
 -Pertti ja Hannu Oskala-

2.2.2002 vietimme hääpäiväämme lumisessa maisemassa. Häävieraat vitsailivatkin iloisesti "vanhojen jälkien peittyvän" perusteellisesti - ja edessä vain yhteinen puhdas latu, jota pitkin kävimme eteenpäin yhdessä avioparina. Tuota päivää sisälläni juhlisti myös esikoisemme, vaikka emme sitä vielä hääpäivänämme tienneet. - Niin, aikaa on kulunut ja hiljattain vietimme siis 11-vuotis hääpäiväämme, ja sisälläni matkustaa jälleen pienokainen. Vuosiin on mahtunut paljon vaiheita, jotka mielellään jättää taka-alalle ajatuksistaan, mutta myös paljon ilon ja onnen aiheita. Olen saanut kokea äitiyden ihmeen jo kahdesti, ja jos suojelusenkeli jaksaa matkaani vartoa, saan kokea sen vielä kerran, kolmannen lapsemme kohdalla lähikuukausina. Voisiko ihminen olla kiitollisempi...


Vietän arkeani jo kotona, äitiyslomani on alkamassa varhennettuna muutaman viikon päästä. Olen totutellut "kotoiluun" pienin askelin ja nauttinut sen antamista etuoikeuksista sydämeni kyllyydestä. Mikä onkaan hienompaa kuin herättää lapset ja mies kouluun, laittaa lapsille aamupalat ja saatella heidät koulutielle. Sytyttää takka ja sen luonnollisessä lämmössä syödä aamupala rauhassa päivän sanomalehteä selaillen. Ja entä aamupäivän pienet kävelylenkit ja aamupäiväunet...  - kaikki tämä tuntuu uudelta ja erityisen ainutlaatuiselta. Vuosia on menty arjen työpyörityksessä hurjassa vauhdissa ilman "pysähtymistä". Taaksepäin katsoessani huomaan, että niin monta asiaa on jäänyt "huomaamatta".  Huomaan nyt lastemme kasvaneen ja kehittyneen suuriksi.. huomaan myös sen, ettei minulla ole ollut heille aikaa. Ja se tekee niin kipeää. En ole ollut hetkissä täysin läsnä...   On helpottavaa ajatella, että nyt on minun aikani tehdä siihen korjaus. Nyt Äiti on läsnä. Äiti on tässä. 

Minun tarinani alkaa tästä, blogin muodossa...

Aikanaan aloittelin blogin kirjoittamista saadessamme koiravauvan. Sittemmin elämän kiireet ovat vieneet aikaa ja blogiin kirjoittaminen on jäänyt. Nyt elän uutta elämänvaihetta. Minulla on aikaa olla kotona. Aikaa elää itselleni. Aikaa elää lapsilleni ja perheelleni. Aikaa olla elämän sylissä - pitkästä aikaa. Sen vuoksi on mukava aloittaa kirjoittaminen blogiin jälleen. Tästä alkaa minun tarinani tekstien ja kuvien muodossa.